Armovalinta

Daniel B. Wallace, Ph.D.
Uuden Testamentin Apulaisprofessori
Dallasin Teologinen Seminaari
Olen niin iloinen siitä, että Jumala valitsi minut ennen maailman perustamista, sillä Hän ei olisi ikinä tehnyt sitä syntymäni jälkeen! (C. H. Spurgeon)

Seuraava on lyhyt kuvaus käsityksestäni Raamatullisesta armovalinnan opista.

  1. Armovalinta ei tarkoita sitä, että Jumala ainoastaan tiesi ketkä uskoisivat, eikä se ole valinnan perusta. D. L. Moody ajatteli valinnan tarkoittavan tätä: Jumala valitsi minut itselleen, mutta paholainen myös valitsi minut itselleen. Minun valintani ratkaisee.

    Tämä ei oikeasti olisi armovalinta, sillä Jumala ei olisi valitsemassa meitä, vaan me valitsisimme Hänet ja Hän vain tietäisi sen. (Lisäksi paholainen, joka on luotu olento, olisi samalla tasolla Jumalan kanssa.) Kirjoitusten yhdenmukainen todistus on, että Jumala, on se, joka valitsee. Vrt. Room. 9:6-21; Ef. 1:4; 1Tes. 1:4.

  2. Armovalinta ei hävitä ihmisen vastuunalaisuutta. Jokainen henkilö on vastuussa Kaikkivaltiaan Jumalan edessä siitä miten hän suhtautuu Hänen Poikaansa. On pelastumattomia ihmisiä elossa tänä päivänä, jotka vaikka ovatkin valittuja, ovat nyt hukassa, eivätkä pelastu ennen kuin uskovat. 1 Vrt. Efes. 2:3.

  3. Armovalinta on tarpeellinen, koska olemme täysin turmeltuneita syntisiä. 2 Toisinsanoen, emme valitsisi Jumalaa, jollei Hän ensin valitsisi meitä.

    Uskosta osattomia kuvataan kykenemättöminä tekemään tai ajattelemaan mitään, joka veisi heitä lähemmäksi Jumalaa. Ei ole mitään mitä he voisivat tehdä tai sanoa miellyttääksensä Jumalaa. Vrt. Room. 3:10-23; Efes. 4:17-19. Uskosta osattomat ovat hengellisesti kuolleita siihen asti kunnes Jumalan Henki heitä kutsuu. He ovat välinpitämättömiä kaikkeen synnin piirin ulkopuolella olevaan (Efes. 2:1-3). Uskosta osattomat ovat kuolleita samoin, kuin Lasarus oli kuollut ennen kuin Jeesus kutsui hänet nimeltä. Ei Lasarus voi kerskata, että Jeesus ei olisi voinut tehdä sitä ilman minua!, emme myöskään me. Kuolleilla miehillä ei ole millä käydä kauppaa. On tärkeätä huomata, että Efes. 2:8-9 liittyy tekstiyhteyteen, jossa puhutaan Jumalan elävöittävästä työstä meissä.

  4. Armovalinnan prosessi, niinkuin se elämässämme tulee näkyviin, ei tee väkivaltaa tahdollemme. Oppi "vastustamattomasta armosta" ei tarkoita "taivaallista pakottamista". Jumala ei tyrannisoi meitä tahtoansa tekemään, pikemminkin se on vaikuttavaa suostuttelua. Paholainen on sokaissut maailman silmät (2 Kor. 4:4), mutta kun Jumalan Henki valaisee silmämme, niin näemme sen, minkä Jumala on tehnyt puolestamme. Edelleen, jos armo olisi vastustettavissa se tarkoittaisi sitä, että vahvat pystyisivät vastustamaan Jumalan tahtoa ja ne, jotka eivät pysty (ja täten pelastuvat) olisivat rääpäleitä. Tämä ei ole Raamatun antama kuva.

  5. Armovalinnan välikappaleena on aina ihminen. Jumala käyttää uskovia välittääkseensä evankeliumia kadotetuille. Vrt. Room. 10:14-17. Emme voi vetäytyä todistamisesta sanomalla: "Jos hän on valittu, niin Jumala pelastaa hänet kuitenkin. Ei Hän tarvitse minua siihen". Totta on, ettei Jumala tarvitse meistä yhtäkään toteuttaakseen tahtoansa, mutta on myös yhtä totta, että Hän käyttää niitä, jotka tahtovat Häntä totella. Opetus armovalinnasta pitäisi motivoida meitä evankelioimaan -- ei pelosta, vaan koska tahdomme olla Jumalan käytössä, kun Hän toteuttaa tahtoaan.

  6. Armovalinta ei ole ristiriidassa Jumalan ominaisuuksien kanssa, vaan se on Hänen rakkautensa suoraa seurausta (Ef. 1:4-5). (Katso lisäksi kohtaa 10)

  7. Armovalinta ei johda ainoastaan pelastukseen, vaan myös pyhitykseen ja kirkastumiseen. Vrt. Ef. 1:4-5; Room. 8:28-30. Toisinsanoen, Jumalan valitut eivät ole valittuja vain pelastukseen, vaan myös pyhitykseen.

  8. Armovalinnan oikeudenmukaisuuden kyseenalaistaminen väheksyy pelastuksemme suuruutta ja vähättelee syntimme kattavuutta. Jos Jumala olisi vain oikeudenmukainen joutuisimme kaikki helvettiin. Jos Hän pelastaa yhdenkin, niin Hän on äärettömän laupias.

  9. Kolme peruskysymystä nousee esille puhuessamme armovalinnasta:

    Kaikkiin kolmeen kysymykseen vastataan Raamatun suurenmoisessa jaksossa, jossa käsitellään tätä oppia: Roomalaiskirjeen luvuissa 9-11. Roomalaiskirje 9 vastaa kysymykseen valinnastamme, Room. 10 vastaa kysymykseen evankelioimisen tarpeellisuudesta ja Room. 11 vastaa kysymykseen Jumalan oikeudenmukaisuudesta. On myös huomattava, että Paavali ei teologisoi missään tyhjiössä; hän aloittaa (j. 1-3) melkein toivomalla itselleen helvettiä, jos se pelastaisi yhdenkään hänen juutalaisista veljistään.

  10. Monet tahtovat etsiä tasapainoa Jumalan suvereniteetin ja ihmisen vapaan tahdon välillä. Tasapainoa on tarpeellista etsiä, mutta ei tästä paikasta. Ei missään kohden Raamattua lue, ettei Jumala olisi suvereeni yli tahtomme. Vieläpä enemmän, Roomalaiskirje 9 erityisesti todistaa päinvastaista. On myös huomioitava luontainen tasapainottomuus luodun ja Luojan tahdon välillä. Millä oikeudella voisimme vaatia näitä samanarvoisiksi?

    Todellinen tasapaino löytyy Jumalan kahden yleisominaisuusryhmän välillä. Jumalalla on moraalisia ominaisuuksia (hyvyys, rakkaus, laupeus, oikeudenmukaisuus, jne.) ja amoraalisia ominaisuuksia (Hän on ääretön, iankaikkinen, kaikkitietävä, kaikkialla läsnäoleva, jne.). Eli, tasapaino löytyy Hänen suvereniteettinsa ja Hänen hyvyytensä väliltä. Jos Jumalalla olisi ainoastaan amoraalisia ominaisuuksia Hän voisi olla hyvinkin tyranni. Jos Hänellä olisi ainoastaan moraalisia ominaisuuksia Hän olisi kykenemätön aikaansaamaan muutosta maailmassa; Hän olisi voimaton.

    Yhdistämällä kaiken tämän näemme Jumalan majesteetillisuuden ja mysteerin. Jumalan ominaisuuksia ei voi lokeroida. Hän on hyvä suvereenisuudessaan, ääretön laupeudessaan, rakastava kaikkivaltiudessaan. Rajallisina olentoina emme kykene ymmärtämään Hänen suunnitelmansa suuruutta. Jesaja 55:8-9 sanoo: Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Jumalassa ei ole ristiriitaa, mutta meidän ymmärryksemme on rajallinen.

  11. Oppi armovalinnasta on analoginen inspiraation kanssa. Jumala on inspiroinut Kirjoitusten sanat (2 Tim. 3:16), mutta Hänen toimintatapansa ei ollut sanelu. Jesaja oli aikansa Shakespeare, Aamos oli Mark Twain. Molemmilla oli laajasti eroava sanavarasto ja tyyli, silti kummankin kirjoitukset olivat Jumalan inspiroimia. Luukkaan kirjoitustyyli ja kreikan lauseoppi ovat hyvin erilaisia kuin Johanneksen, silti kummatkin kirjoittivat Jumalan Sanaa. Luemme Pietarin toisesta kirjeestä, ettei yksikään profeetta omia profetioitaan pannut alulle, vaan ne olivat Pyhän Hengen synnyttämiä: Ja se tulee teidän ensin tietää, ettei yksikään prophetia Raamatussa tapahdu omasta selityksestä. Sillä ei yksikään prophetia ole vielä ihmisen tahdosta tuotu edes; vaan pyhät Jumalan ihmiset ovat puhuneet, vaikutetut Pyhältä Hengeltä (1:20,21 Biblia).

    Olemme siis mysteerin edessä: jokainen Raamatun kirjoittaja kirjoitti Jumalan omia sanoja, kuitenkin jokainen harjoitti omaa persoonallisuuttaan ja tahtoaan tässä prosessissa. Viesti oli lähtöisin Jumalalta, kuitenkin prosessissa oli mukana ihmisen tahto. Inspiraation ihme, niinkuin Lewis Sperry Chafer aikoinaan sanoi, on siinä, ettei Jumala tehnyt väkivaltaa kenenkään persoonallisuudelle, mutta silti kirjoitus oli juuri Hänen tahtonsa mukaista.

    Tässä on rinnakkaisuutta armovalinnan kanssa. Armovalinnan mysteeri on siinä, että Jumala voi valita ehdottomasti, silti tahtoamme ei pakoteta. Pyhä Henki suostuttelee meidät uskomaan. Meillä on vapaan tahdon tunto tässä prosessissa, niinkuin Raamatun kirjoittajilla oli. Eli, Raamatun kirjoittajat eivät aina tienneet kirjoittavansa Kirjoituksia, vaikka Jumala ohjasikin heidän ajatuksiaan.

  12. Yhteenveto: Raamatun opin mukaan armovalinta on ehdoton, vastustamaton ja peruuttamaton. Tämä kaikki on Jumalan kunniaksi ilman, että se millään tavalla vähentää ihmisen arvoa tai vastuullisuutta. Toisinsanoen, suuri osa uskossa kasvamisesta on siinä, että meidän jokaisen on tehtävä kopernikuslainen löytömme, jonka voisi kiteyttää sanoihin, minä en ole universumin keskus. Tai, niinkuin Johannes Kastaja sen sanoi, Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.


Alaviitteet

1 Charles C. Ryrie, A Survey of Bible Doctrine (Chicago: Moody Press, 1972), 118.

2 Täydellinen turmelus ei tarkoita sitä, että olemme mahdollisimman huonoja. Pikemminkin, se tarkoittaa, että (1) synti on tahrannut meidät kauttaaltaan -- sydämemme, ruumiimme ja mielemme; (2) olisimme mahdollisimman pahoja ilman Jumalan yleistä armoa (jolla Hän vaikuttaa ihmisiin yleisesti, jottei näistä tulisi mahdollisimman pahoja); ja (3) meissä ei ole mitään jumalallista itsessämme, ei mitään mikä etsii Jumalaa, tai ansaitsisi pelastusta.