Armon opit, eli johdatus kalvinismiin

Pohjustus

Kuinka tärkeää on oikea pelastusoppi? Ovatko pelastusjärjestyskysymykset keskeisiä kristinuskolle, vai kuuluvatko ne elämälle vieraisiin korkeisiin teologisiin ajatusrakennelmiin? Miten armon opit liittyvät evankeliumiin? Pitääkö niihin uskoa pelastuakseen? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, joihin kalvinismi pyrkii vastaamaan rohkeasti ja selkeästi, etsien vastauksia Jumalan Sanasta.

Mitä tarkoitamme kalvinismilla?

Kalvinismi voidaan määritellä kahdella tavalla:

  1. Sanan laajempi määritelmä tarkoittaa käsitystä, jossa Jumala nähdään maailmankaikkeuden Suvereenina Hallitsijana. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala, ennen luomista, päätti universumin kurssin: pienemmästä hiukkasesta suurempaan tähtikuntaan, luonnonilmiöistä aina ihmisten tekoihin ja ajatuksiin asti. Tämä sisältää jokaisen ihmisen jokaisen teon ja ajatuksen, kehdosta hautaan. Nämä tapahtumat eivät ole sellaisia, että Jumala olisi ne ainoastaan ennalta nähnyt ja sallinut, vaan Hän myös suunnitteli ja määräsi kaiken tapahtuvaksi.

    Edelleen, kalvinismi opettaa, että Jumala kaitselmuksessaan puuttuu luomakuntansa asioihin milloin ja miten Hän hyväksi näkee. Joskus Hän tahtoo sekundaaristen syiden vaikuttavan, joskus Hän taas tarkoituksella puuttuu asioiden kulkuun, joko hyvin huomaamattomasti, tai myös avoimesti ja huomiota herättävästikin, aivan miten Hän parhaaksi kulloinkin näkee.

    Lyhyesti, kalvinismin mukaan Jumala on kaikkien asioiden Suunnittelija ja Toteuttaja, Kaikkivaltias Herra.

  2. Suppeammassa merkityksessä kalvinismi viittaa Jumalan suvereniteettiin pelastuksessa. Kalvinismin nk. ydinkohdat, eli "armon opit" (Doctrines of Grace, tai The Five Points of Calvinism [kohtien englanninkielisistä alkukirjaimista muodostuu kirjainsana TULIP, jona nämä viisi kohtaa myös tunnetaan]) kiteyttävät kalvinistisen pelastusopin:

    Täydellinen turmelus (Total Depravity)
    Ihminen on niin synnin turmelema, ettei hän tahdo, eikä edes kykene aitoon parannukseen tai pelastavaan uskoon ilman Jumalan uudestisynnyttävää voimaa. Ihminen ei voi mitenkään parantaa hengellistä tilaansa tai valmistaa itseänsä armon vastaanottamiseen. Syntiinlankeemuksen tuoma turmelus ulottuu koko ihmiseen, hänen ajatteluunsa, tunteihinsa ja tahtoonsa niin, että hän on, mitä hengellisyyteen tulee, kuollut.
    Ehdoton armonvalitsemus (Unconditional Election)
    Ennen maailman luomista, Jumala armossansa valitsi oman tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti jotkut ihmiset pelastukseen. Tämä valinta ei perustu mihinkään tekijään ihmisessä itsessään, ei mihinkään minkä Jumala olisi heissä ennalta nähnyt, kuten uskoon, parannukseen, hyviin tekoihin, uskonratkaisuun, tai heidän yhteistyöhaluihinsa. Yksittäisen ihmisen pelastuksen syy on täysin Jumalassa, eikä ihmisessä ollenkaan.
    Rajallinen sovitus (Limited Atonement)
    Rajallinen tai erityinen sovitus tarkoittaa sitä, että Kristus kärsi synnin täyden rangaistuksen kaikkien Jumalan valittujen puolesta. Hänen ristikuolemansa on tehokas sovitus, joka todella pelastaa kaikki ne, joiden puolesta Hän antoi itsensä alttiiksi. Näin Kristuksen sovitus  "rajoittuu" seurakuntaan, vain seurakunta (aidot uskovat) on sovitettu Jumalan kanssa.
    Vastustamaton armo (Irresistible Grace)
    Evankeliumia julistettaessa valitut kääntyvät Pyhän Hengen vastustamattoman sisäisen kutsun ansiosta, kun muut kovettavat sydämensä ja paatuvat edelleen. Kukaan ei pelastuisi jos armo olisi vastustettavissa.
    Ehdoton pelastusvarmuus (Perseverance of the Saints)
    Isän valitsemat, Pojan sovittamat ja Pyhän Hengen uudestisynnyttämät ovat kolmiyhteisen Jumalan ikuisen rakkauden ja huolenpidon kohteita. Aidot uskovat ovat siirtyneet kuolemasta elämään, he kuuluvat Jumalan perheväkeen, heidän ikuinen kohtalonsa on Jumalan varmoissa käsissä ja he voivat asettaa luottamuksensa siihen, ettei Hän jätä työtänsä kesken.

Kalvinismin ja evankeliumin suhde

Sana evankeliumi tulee kreikkalaisesta sanasta euaggelion, joka tarkoittaa "hyvää viestiä" tai "sanomaa hyvistä uutisista"1. Puhuessamme evankeliumista tarkoitamme luonnollisesti hyviä uutisia pelastuksesta, eli Jumalan armosta ja suosiosta syntisiä kohtaan, joka perustuu Kristuksen sovitustyöhön. Edellä mainitun valossa pitäisi olla selvää, että armon opit ja evankeliumi ovat hyvin läheisesti yhteydessä toisiinsa, sillä suppeammassa merkityksessä kalvinismi keskittyy suoraan pelastuskysymykseen:

  1. määrittäen ihmisen tilan ja armon tarpeen
  2. tekemällä yhteenvedon Kolmiyhteisen Jumalan pelastustyöstä

Kalvinismi eroaa olennaisesti popularisista käsityksistä suhteessa ihmisen turmeltuneisuuteen, armovalintaan, sovitukseen, uudestisyntymiseen ja armoon. Yleisiä kalvinismin torjumia käsityksiä ovat:

Kalvinismin mukaan edellä mainitut käsitykset osoittautuvat ihmiskeskeiseksi ja ihmistä korottavaksi harhoiksi, joissa kyseenalaistuu mm.

Kalvinistisessa pelastusopissa Jumalan armo on tehokasta ja Jumala tekee kaiken tarpeellisen itse. Hän valitsi meidät, kun me emme olisi ikinä valinneet Häntä, Hän lunasti meidät, kun me emme millään voineet itse maksaa ja Hän uudesti synnytti meidät, kun olimme kuolleita rikoksiimme ja synteihimme. Täten, kalvinismin mukaan voidaan sanoa, että armon opit, täsmällisinä raamatullisina pelastukseen liittyvinä määritelminä, oleellisesti valaisevat oikeita ja välttämättömiä käsityksiä, sekä ihmisestä, että Jumalasta.2

Mihin pelastava usko uskoo?

Tuskinpa kukaan voisi olettaa, että oikean opin täydellinen ymmärrys on edellytys pelastukselle. Mutta kuinka paljon ihmisen tulee tietää oikeasta opista pelastuakseen, vai tarvitaanko oppia ollenkaan?

Kalvinismissa tähdennetään sitä, ettei oikean opin tarpeellisuudesta pelastuskysymyksessä tarkoiteta sitä, että ihminen saavuttaisi pelastuksen omaksumalla oikeita oppeja, vaan siinä pyritään vastaamaan kysymykseen, mihin pelastava usko uskoo, eli mistä muodostuu pelastavan uskon kohde.

Kalvinismissa pelastava usko uskoo Kristukseen, se on, Hänen sovituskuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Se ei ainoastaan usko näihin historiallisina tosiasioina, vaan myös asettaa luottamuksensa Kristuksen lunastustyön vaikutukseen, eli syntien anteeksiantamukseen Hänen kuuliaisuutensa tähden. Sittenkin, pelastava usko uskoo tiettyihin objektiivisiin totuuksiin Herrasta Jeesuksesta, jotta uskon kohde erottuisi petollisista jäljitelmistä aidoksi historialliseksi, ikuiseksi, ylösnousseeksi, Jumalaksi.

Joten, pelastava usko uskoo Kristuksen jumaluuteen, sekä Hänen sijaiskuolemansa ja ylösnousemuksensa pelastaviin puoliin, kuten ne Hänen Sanassaan on ilmoitettu. Näin myös voidaan sanoa, että pelastava usko uskoo myös Raamatun totuudenmukaisuuteen.

Mutta pitääkö uskoa johonkin, joka on tunnusomaista kalvinismille? Tässä pitää huomioida, että kalvinismi on vain yksi nimitys Raamatun oppien systemaattiselle esitykselle.3 Jumala on voimallinen elävöittämään ihmisiä, vaikka evankeliumin julistus ei olisikaan täydellistä. Hänen valittunsa useinkin ovat aluksi ymmällä evankeliumin luonteesta, mutta on muistettava, että pelastavan uskon ominaisuuksiin kuuluu halukas ja nöyrä alistuminen Raamatun opetuksille. Onkin otaksuttava, että Jumala uskollisesti johdattaa valittunsa totuuteen Sanansa ja Henkensä kautta. Samalla on kuitenkin seistävä lujana Raamatun opetukseen nojautuen ja kysyttävä kovin epäsuosittu kysymys: onko moderni evankeliumi sopusoinnussa pelastavan uskon kanssa? Jos sitä ainoastaan opetetaan ja siihen ainoastaan uskotaan, voiko ihminen tulla totuuden tuntoon?

Kalvinismi ja evankeliumin julistus

Kalvinismissa suhtaudutaan kielteisesti pyrkimykseen poistaa evankeliumin julistuksesta "epäoleellisuudet". Tällaiseen johtavat vaikuttimet, esim. ekumenia, suvaitsevaisuus ja turhien kompastuskivien poistaminen evankeliumin "ytimen" ympäriltä nähdään vain näennäisesti hyvinä. Kalvinismissa ei tahdota kysyä kuinka vähän on uskottava, jotta ihminen voisi pelastua, vaan miten evankeliumia voidaan julistaa koko täyteydessään ja kunniassaan, samalla varoen julistamasta jotain ihmisen mielikuvituksen tuotetta, joka ei voi ketään pelastaa.

Mutta vieläkin yleisempänä ongelmana nähdään evankeliumin käsitteiden selventäminen kuulijakunnalle. Yhdessä selkeän viestin kanssa kulkee kristinoppi, jotta kuulijat tietäisivät mitä käytetyt termit (esim. synti, sovitus, pelastus, usko) tarkoittavat, eivätkä ymmärtäisi kuulemaansa kukin miten sattuu. Siispä evankeliumi kaipaa julistamisen lisäksi opetusta, jotta ihminen voisi todella ymmärtää syntisyytensä ja Jumalan pelastussuunnitelman vaiheineen. Näin pyritään varmistamaan, ettei ihminen väärin käsittäisi evankeliumia ja tyytyisi väärään rauhaan.

Usein kalvinismi mielletään korkeana oppina, joka ei kuulu rivikristitylle, jos se yleensäkään hyväksytään. Näin myös evankeliumin julistuksessa sitä usein vastustetaan, koska ajatellaan sen haittaavan evankeliumiin vastaanottamista. Kalvinismin mukaan ensimmäinen näkökanta vähättelee Raamatun opetusta ja jälkimmäinen vielä paljastaa epäluottamuksen Jumalan voimaan, vieläpä olettaa, että evankeliumin pitäisi olla jollakin tavalla ihmistä mielistelevä ollakseen tehokas.

Kalvinismissa ymmärretään opilliset kompromissit Raamatun opetuksen vastaisiksi. Samalla ymmärretään Raamatun julistavan kaikkialla häpeilemättä kalvinistisia oppeja, esimerkkinä Herramme opetus:

Joh. 6:36-39 Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko. Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt. Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.

Joh. 6:43-45 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Älkää nurisko keskenänne. Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi'. Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.

Joh. 6:64-66 Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko." Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet. Ja hän sanoi: "Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna". Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa.

Tässä nähdään Jeesuksen opettavan kansanjoukkoja julkisesti: on niitä jotka Isä on Hänelle antanut. Ne ovat niitä, jotka tulevat Hänen luoksensa ja pelastuvat. Hän opetti, ettei kukaan voi näin tehdä, ellei Isä häntä vedä (kirjaimellisesti raahaa, vrt. Jaak. 2.6). Jeesus sanoi, että Jumala opettaisi tiettyjä ihmisiä ja, että jokainen näistä opetetuista tulisi Hänen luoksensa. Tässä siis selvästi opetetaan:

Ihmisen täydellistä turmelusta
...te olette nähneet4 minut, ettekä kuitenkaan usko...
...ei kukaan voi tulla minun tyköni...
Ehdotonta armovalintaa
...minkä Isä antaa minulle...
...jotka hän on minulle antanut...
Vastustamatonta armoa
...ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä...
...jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni...
Ehdotonta pelastusvarmuutta
...minä en heitä ulos...
...en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä...

Eikä tässä kaikki, vaan tähän oppiin loukkaantuneena monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Toisin sanoen, nämä armon opit olivat "kovaa puhetta", eivätkä he kestäneet tällaista kuulla. Miten on siis niiden kanssa, jotka eivät tänäänkään siedä kuulla puhuttavan näistä asioista? Tuleeko meidän pidättäytyä opettamasta koko Jumalan totuutta siinä pelossa, että joku loukkaantuu sanoihimme?

Yhteenveto

On selvää, että monet suhtautuvat kalvinismiin vain opillisena poikkeamana, jopa nähden siinä vääristynyttä kristillisyyttä ja opillista ylpeyttä. Kuitenkin pienelle joukolle Jumalan suvereenin armon opit ovat suloisia ja virkistäviä elämän sanoja, jotka kertovat Suvereenin Kolmiyhteisen Jumalan pelastustyöstä; Hänen, joka meidät valitsee, lunastaa, puhdistaa, sekä varjelee siinä uskossa, joka koituu iankaikkiseksi autuudeksemme.

Kaikessa kalvinismi pyrkii raamatulliseen ja Jumalaa kunnioittavaan ajatteluun. Se tahtoo korottaa Kristuksen sovittavia kärsimyksiä tunnustamalla Hänen sijaiskuolemansa täydellisyyden, sekä samalla murskata ihmisylpeyden pitämällä kiinni siitä, ettei ihminen voi, eikä halua tulla Kristuksen luokse, ilman Jumalan uudestisynnyttävää voimaa.


Alaviitteet

[1] Evankeliumi tarkoitti alunperin sitä lahjaa, joka annettiin hyvien uutisten tuojalle (Homeros Od.,14:152), mutta myöhemmin sana tuli merkitsemään itse hyviä uutisia - ilosanomaa Kristuksen valtakunnasta. Vaikka sanaa voidaan luonnollisesti käyttää Raamatun kirjojen otsikkona, sitä ei ollenkaan itse Uudessa Testamentissa käytetä tässä merkityksessä, vaan se aina tarkoittaa julistettua sanomaa. [Vincent]

[2] J. I. Packer [Johdanto John Owenin The Death of Death in the Death of Christ (London: Banner of Truth, 1983).] kirjoittaa "vanhan kalvinistisen-" ja "uuden evankeliumin" suhteesta seuraavasti:

...Olemme viime vuosisadan aikana vaihtaneet huomaamattamme evankeliumin korvikkeeseen. Tämä korvike näyttää yksityiskohdissaan aidolta, mutta kokonaisuus on aivan eri asia. Siinä myös meidän ongelmamme, sillä korvike ei palvele alkuperäisen tarkoitusta, evankeliumin, joka on ennen osoittautunut niin voimalliseksi. Uusi evankeliumi silmiinpistävästi epäonnistuu saamaan aikaan syvää kunnioitusta, syvää parannusta, syvää nöyryyttä, palvonnan henkeä, huolta seurakunnasta. Miksi? Väittäisimme, että syy piilee sen omassa luonteessa ja sisällössä. Se ei aikaansaa ihmisissä jumalakeskeistä ajattelua, eikä jumalanpelkoa heidän sydämissään, sillä tämä ei ole sen ensisijainen tehtävä. Yksi tapa ilmaista ero sen ja vanhan evankeliumin välillä on sanoa, että se on liian huolestunut siitä miten se voi olla "avuksi" ihmiselle--tuoda rauhaa, lohdutusta, onnellisuutta, tyydytystä--ja liian vähän huolestunut Jumalan kirkastamisesta. Vanha evankeliumi oli myös "avuksi"--totisesti, enemmän, kuin tämä uusi--mutta ns. sivumennen, sillä sen ensimmäinen huoli oli aina antaa Jumalalle kunnia. Se oli aina ja ennen kaikkea julistusta Jumalan suvereniteetista armossa ja tuomiossa, kehotus kumartua maahan ja palvoa suurta Herraa, josta ihminen on riippuvainen niin maallisessa, kun taivaallisessakin hyvässä. Sen keskipisteessä oli yksiselitteisesti Jumala. Mutta uudessa evankeliumissa keskipisteessä on ihminen. Tämä kertoo sen, että vanha evankeliumi oli uskonnollinen tavalla jona uusi ei sitä ole. Siinä missä vanhan päätavoitteena oli opettaa ihmisiä palvomaan Jumalaa, niin uuden päätavoitteeksi näyttää jäävän se, että saadaan ihminen voimaan paremmin. Vanhan evankeliumin aiheena oli Jumala ja Hänen tiensä ihmisten kanssa; uuden evankeliumin aiheena on ihminen ja hänen saamansa Jumalan apu. Ero on suuri. Koko perspektiivi ja painopiste on muuttunut evankeliumin julistuksessa.

[3] Tämä ei siis tarkoita sitä, että meidän olisi uskottava kalvinististen oppien kirkollis-dogmaattisiin formulointeihin, vaan Raamatun oppeihin sellaisina kuin Raamattu itse ne esittää. Mutta samalla olisi mieletöntä hyljätä Raamatun oppien kirkollis-dogmaattinen formulointi, mikäli nämä antavat tarkan kuvan Raamatun totuudesta.

[4] Tässä näkeminen ei tarkoita pelkkää silmillä havaittua ruumiillista läsnäoloa. Vaan, vaikka he, lapseuden, kirkkauden, liittojen ja lupauksien kansana, näkivät Elämän Herran keskuudessaan, Hänen, josta Jumala todisti heille voimallisilla teoilla, ihmeillä ja merkeillä, sekä vastaansanomattomalla opetuksella, niin silti he eivät voineet Häneen uskoa. Mikäpä kuvastaisi ihmisen täydellistä turmelusta paremmin, kun Jeesuksen kuulijakunnan vapaaehtoinen sokeus ja pahuus? Vaikka Hän tuli omiensa tykö, he eivät ottaneet Häntä vastaan. Luther [Hengellinen virvoittaja. Jokapäiväisiä Jumalan sanan tutkisteluja, Martti Lutherin kirjoista kokoilleet J. L. Pasig ja Geo. Link. 3. painos toim. Heikki Koskenniemi. Helsinki 1952 (SLEY).] sanoo:

Tässä täytyy kaikkien tunnustaa kelvottomuutensa ja kykenemättömyytensä hyvään; jos joku luulee voivansa jotakin hyvää omin voiminsa tehdä, silloin hän syyttää Herraa Kristusta valheesta ja tahtoo vetämättä mennä Isän tykö taivaaseen.

Rev. 2003-12-25
Osmo Saarikumpu