Kuolleiden ylösnousemuksesta Aabrahamin ja Iisakin esimerkin mukaan

Martti Luther

Kaikki ihmiset voivat nähdä kuoleman, pakanatkin ja jumalattomat käsittävät, että kuolema on kuolema. Mutta kristittyjen viisaus ja Kirkon erityinen oppi on tämä, mistä Aabraham pitää kiinni: Kun minä surmaan poikani, minä saan hänet elävänä. Samoin Iisak: Kuollessani en tule kuolemaan, jos kohta minut surmaatkin ja teet minusta pelkkää tuhkaa; minusta tulee tosin tuhkaa, mutta yhtä kaikki minä elän ja saan itselleni jälkeläisiä koko maanpiirissä.

Oikein onkin edellä sanottu: Ja he astuivat molemmat yhdessä. Eihän koko maailmassa ollut tätä ajatusta kuolemasta muilla kuin noilla kahdella. Iisak, joka oli surmattava, ajatteli seuraavasti: Sinun käsiisi minä annan henkeni. En minä kuole vaan elän ja palaan, koska Jumala ei valehtele. Olen lupauksen poika, siis on pakko, että saan lapsia, vaikka taivas romahtaisi. Katsopas, eikö tämä ole menemistä varmaan kuolemaan ja kuitenkin elämistä elämässä, joka on vielä varmempi? Tältä pohjalta profeetat ja Raamattu joka kohdassa julistavat kuolleiden ylösnousemusta. Tämä raamatunkohta osoittaa aineellistakin ylösnousemusta takaisin tähän elämään, puhumattakaan vielä enemmän ylösnousemuksesta tulevaan.

Kaikki tämä on johdonmukaista seurausta ensimmäisestä käskystä. Siihenhän sisältyy oppi uskosta ja kuolleiden ylösnousemuksesta. Minä, kaikkivaltias taivaan ja maan luoja, olen sinun Jumalasi, ja sinun on elettävä sitä elämää, jota minä elän. Jos hän puhuisi tätä härille, ne eläisivät iankaikkisesti. Mutta meille, juuri meille tämä sanotaan. Ei sanota: Sinun on syötävä olkia, vehnää ja ruohoa vaan: Minä olen sinun Jumalasi.

Edelleen Jumalan olemassaolo merkitsee sitä, että hän vapahtaa meidät kaikesta pahasta, mikä meitä ahdistaa, kuten synnistä, helvetistä, kuolemasta ja muusta. Näinhän profeetat ovat käsittäneet nämä sanat ja niitä selittäneet. Pakanat ovat tunteneet Jumalan vain luojana. Kuitenkin löydät ensimmäisestä käskystä Kristuksen, elämän, voiton kuolemasta ja kuolleiden ylösnousemuksen iankaikkiseen elämään, sanalla sanottuna Vanhan ja Uuden Testamentin. Mutta tämän näkevät ainoastaan ne, joilla on Pyhä Henki ja kuuntelevat, mitä Jumala sanoo ja tekee. Vaikka muut ylenaikaa tätä kaikkea kuulevat, he eivät siitä mitään välitä.

Siispä nämä kaksi, Aabraham ja Iisak, ovat esimerkki tästä ylösnousemuksen uskonkohdasta. Hehän kumpikin uskovat, ettei Jumala vain kykene vaan aivan varmasti myös tahtoo herättää kuolleet eloon ja että hän toimii ihmisiin päin kuoleman kuolettamiseksi; se ei hänen silmissään ole kuolema vaan uni, joka on ikään kuin kuoleman veli ja lähisukulainen. Kun ihminen haudataan, hän ei Jumalan mukaan ole kuollut vaan nukkuu.

Näin voidaan Iisakista sanoa, että kun hän muuttuu maan tomuksi, mistä hänet on otettu, hän ei ole kuollutta tuhkaa, vaan lupauksen poika, jolla on jälkeläiset. Näin on meidänkin ajateltava omista vainajistamme ja heidän ruumiistaan. Tämä matojen ruoka ei jää tuhkaksi, vaan virkoaa eloon, koska kuulemme Pyhän Raamatun sanovan, että kuolema Jumalan silmissä on tavallaan vain kuin leikkiä, ja samaa se on kaikille kristityillekin, jotka uskovat Jumalaan, kuolleita henkiin herättävään, jonka silmissä poisnukkuneet ovat eläviä.

Tässä meillä on kristillinen oppi ja Jumalan viisaus, pyhien tieto, ylevä tietämys, maailman käsitystä korkeampi: Kuolema, missä on otasi? Missä voittosi? Elämme kuolon kahleissa, mutta: "En minä kuole" jne. Se, joka on oppinut tämän taiteenalan, kiittää Jumalaa. Siihen on kuitenkin pyrittävä, ettei se ole vain haaveena meidän suussamme, vaan säilytämme sen rohkeasti ja täydestä sydämestä.

Jos nyt kuitenkin kysytään, mistä isät ovat ammentaneet tämän viisauden, vastaa siihen Paavali: hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi erämaassa, toisin sanoen Kristuksen, luvatun Vapahtajan tuntemuksesta (1Ko. l0:4).

Laki ja lihan viisaus eivät tätä käsitä. Olihan tuolloinkin noiden kahden tarjoama näytelmä peitossa muulta maailmalta; Jumala ja enkelit sen totesivat ja heille se oli sangen ihana. Ihmisille ja pahoille hengille se on kamala ja pelottava. Kauhistuuhan Perkele, kun näkee ihmisen toimivan uskossa tämän 1. Korinttilaiskirjeen lauseen mukaan: Meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien että ihmisten (1Ko. 4:9). Jos tämä on sanottu pahoista enkeleistä, on se todella kauhea näkymä. Jos taas hyvistä, se on ihana näytelmä niin kuin l. Pietarin kirjeessä sanotaan: Siihen enkelitkin halajavat katsahtaa (1Pi. 1:l2). Halusta nimittäin katsovat Jumala ja enkelit näitä ihmeellisiä tapahtumia, kuoleman voittamista ja synnin kukistamista, Iisakin paluuta ja jälleenherättämistä tuhkasta ja kansakuntien isäksi nostamista tyhjästä.

Tuosta nuoresta miehestä loisti näet kirkas uskon valo. Hän näet uskoi Jumalaan, luojaan, joka kutsuu olemaan sen, mikä on olematonta ja käskee sitä, mikä ei ole Iisak, olemaan Iisak. Hänhän uskoo näin: Jumala on luoja, joka luo olemattomasta kaiken, ja päättelee tästä: siispä Jumala voi kuolleitakin herättää. Miksi on teistä uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet? (Ap.t. 26:8). Näinhän Paavali lausuu.

Siihenhän nämä esikuvat tähtäävät, että oppisimme uskomaan vanhurskaissa elämän ja kuoleman esiintyvän rinnakkain. Jos he elävät, he kuolevat, ja jos kuolevat, elävät. Onhan koko Uusi Testamentti sen opettamista ja näyttämistä, että kaikki, mitä kristityille tapahtuu, on ihmettä. Psalmi 4. sanoo: Ihmeellinen on Herra hurskastansa kohtaan (Ps. 4:4); samoin Johanneksen evankeliumi: Hän on tekevä suurempiakin tekoja, kuin ne ovat, joita minä teen, sillä minä menen Isän tykö (Joh. 14:12). Nämä ihmeelliset teot kauhistuttavat perkeleitä, ilahduttavat enkeleitä ja lohduttavat hurskaita.

Jumalaton pimitetään kuitenkin näkemästä Jumalan kirkkautta. Onhan niin, ettei maailma näe totuuden Henkeä eikä tunne häntä, Johanneksen evankeliumi 14.: Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva (Joh. 14:17). Näkiväthän juutalaiset, kuinka Kristus herätti Lasaruksen ja kuinka Pietari paransi ramman varjollaan. Samoin meidän vastustajamme näkevät, että me tahdomme pitää evankeliumilla huolta kaikista ihmisistä, samoin he näkevät meidän rakkaudentyömme, nöyryytemme ja kärsivällisyytemme. Mutta näkevin silmin he eivät näe. Vaikka Pyhä Henki tuo nähtäville niin suuria tekoja, että ne aivan selvästi sattuvat heidän silmiinsä ja korviinsa ja ovat käsin kosketeltavia, he eivät kuitenkaan niitä näe. Siksi he kiroavat meidät ja sen Hengen, joka meissä puhuu ja toimii, huutaen, että se kaikki on Perkeleen työtä.

Siltikin on heidän silmiensä nähtäväksi pantu Pyhä Henki, ja selvästi nähdään hänen työnsä ja ihmeensä sanassa ja sakramenteissa, niin että he voisivat, jos heiltä ei aisteja puuttuisi, nähdä ja koetella niitä niin kuin kiviä, mutta he eivät niitä näe. Mistä syystä? Koska Kristus sanoo: Maailma ei voi ottaa häntä vastaan (Joh. 14:17).

Mutta se, joka voi ensimmäisen käskyn mukaisesti uskoa, että Jumala on taivaan ja maan luoja, ei ryhdy kiistelemään kuolleiden ylösnousemuksesta ja epäilemään sitä. Toisaalta taas se, joka ei usko, että Jumala voi ja tahtoo herättää kuolleet, ei mitään muutakaan usko niin kuin paavi, kardinaalit ja piispat eivät usko kuolleiden ylösnousemusta, ja siitä voidaan erehtymättä päätellä, etteivät he usko Jumalaankaan, koska he kieltävät hänen tekonsa eivätkä vähääkään usko hänen valtasuuruuteensa ja voimaansa, joka tulee näkyviin kuolleiden ylösnousemuksessa.

Antakoon siis lukija suuren arvon tälle kertomukselle ja miettiköön sitä hartain sydämin jos voi, jotta hänellä olisi kypsä esikuva uskon vahvistamiseen.


Teksti on katkelma teoksesta Ensimmäinen Mooseksen kirjan selitys 18-24, kohdasta 22:11 (Suomen Luther-säätiö, 2005).