Pyhien synneistä Aabrahamin esimerkin mukaan

Martti Luther

Ei aina tule puolustaa pyhien tekemiä syntejä, olivatpa he kuinka pyhiä hyvänsä; vaikka näet Aabraham on täynnä uskoa, hän on tässä kohden (1Ms. 20) langennut heikkouden tähden ja ollut omasta hengestään peloissaan. Kuitenkin, sanonet, hänellä oli siihen syytäkin, olihan hän saanut kärsiä niin paljon sodomalaisten surullisesta hävityksestä, että hänen oli pakko varmassakin tilanteessa olla peloissaan. Tätä pelkovaihetta ei Aabraham tosin voinut väheksyä eikä jättää huomiotta, mutta se ei sittenkään ilman muuta vapauta häntä syyllisyydestä.

Ensiksikin siis tämä pelko oli syntiä ja kuten tavallista, yhtä syntiä seuraa toinen: hän valehtelee ja neuvoo vaimoaankin valehtelemaan. Nämä synnit ovat kuitenkin pyhissä anteeksiannettavia. Johannes sanoo: Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin totuus ei ole meissä (lJo. 1:8). Ja meillä on myös uskonkohta: minä uskon syntien anteeksiantamuksen. Tästä syystä emme saakaan täysin puhdistaa Aabrahamia synnistä, vaan meidän on luettava hänetkin kuuluvaksi suureen syntisten joukkoon, siihen, joka olematta jumalaton kuitenkin kantaa olemuksessaan syntien jäännöksiä. Tästä todistaa sekin, ettei itse Jumala Aabrahamia puolustele, mutta kuninkaan selityksen kyllä hyväksyy.

Tällaisia syntejä monet pyhät tekevät päivittäin, sillä asianhaarat tempaavat heidätkin mukaansa; nämä synnit ovat kuitenkin erilaisia kuin jumalattomien synnit, nehän kieltävät uskon ja taistelevat ilmeistä totuutta vastaan. Sellainenhan Aabraham ei ole, mutta kuitenkin hän tuntee jäsentensä lain, joka välistä suistaa hänet ojaan. Tämä tapahtuu, kun hän on ulkopuolella palavan uskon terävyyden, kun sattuu olemaan pahoja päiviä ja koettelemuksen hetket ovat käsillä, niin kuin oma kokemus meillekin joka päivä opettaa.

Huomatkaa siis, ettei pyhiä aina ole puhdistettava kaikista synneistä. Tässä on kysymys meidän lohdutuksestamme, että päättelisimme heidänkin olleen verta ja lihaa ja kokeneen tunnetiloja, jotka perisynti on jättänyt uskon kautta uudestisyntyneihinkin.

Tässä tulee vastaamme toinenkin kysymys: Miksi Jumala sallii omiensa langeta tällaisiin synteihin? Miksi hän sallii heidän näin kompastua? Tähän kysymykseen saamme parhaimman vastauksen siitä, mitä niistä on tuloksena; siitä syystä Jumala näin sallii tapahtuvan, että hän saisi tilaisuuden monenlaiseen hyvään, eiväthän pyhät lankea joutuakseen tuhoon, vaan jotta Jumala voisi heitä runsain määrin siunata antamalla heille kukkuramitoin sitä suurempia aarteita, niin kuin Roomalaiskirjeessä sanotaan: Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (Ro. 8:28). Reunahuomautus lisää tähän vielä sanan "pahat".

Eihän kenelläkään voi olla epäilystä siitä, että Jumala antaa meille ahdistuksia ja ristin sitä varten, että niistä olisi meille hyötyä. Tunnemmehan Paavalin lauseen: Jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita (2Ti. 2:12). Päinvastoin siis on: Jumala korvaa vastoinkäymiset.

Israelin pojat myivät veljensä Joosefin. Hänet vietiin orjana Egyptiin ja siellä avionrikkojatar järjesti hänelle uuden vastoinkäymisen, josta hän viimein suurella kunnialla vapautui. Hän oli oikeassa sanoessaan veljilleen: Te hankkisitte minulle pahaa, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi (lMo. 50:20).

Mutta niin kuin edellä sanoin, eivät ainoastaan meidän kärsimämme onnettomuudet, jotka ovat tähdätyt meitä vastaan, käänny hyviksi, vaan itse tuottamamme, ne mitä itse teemme. Miten niin? Koska hurskas ihminen nähdessään oman lankeemuksensa häpeää sitä ja hämmentyy; näin tuo lankeemus aluksi vaikuttaa nöyrtymistä. Sitten se johtaa palavaan avuksi huutamiseen. Siksi Salomo sanookin: Seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen (Snl. 24:16). Eiväthän he jatka synnin tekemistä, vaan huokaavat sitä ja murehtivat. Ja se paha, mikä on lihassa jäljellä, on ikään kuin kannus, joka kannustaa meitä niin, että suutumme itseemme, tuomitsemme itsemme ja huudahdamme Paavalin tavoin: Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Ro. 7:24), Herra, ota pois ja ristiinnaulitse meidän lihamme! Näin usko kasvaa, kun esiin tulevat synnit, joiden siemenet ovat vielä jäljellä meidän lihassamme.

Ihmeellinen on Herra hurskastansa kohtaan niin kuin psalmissa sanotaan (Ps. 4:4). Puhdasta kohtaan sinä olet puhdas, mutta kieroa kohtaan nurja (Ps. 18:27). Tätä ei ole kuitenkaan käsitettävä niin, että ajattelisimme synnin olevan jotakin hyvää itsessään, mutta pyhissä se avaa tien hyvälle, tämän lauseen mukaisesti: Hurskasta kohtaan sinä olet hurskas (Ps. 18:26). Kaikki näet, mitä pyhät tekevät, tulee pyhäksi, siis ne, jotka ovat pyhiä eli vanhurskautettuja eli uskovat Jumalaan ja pelkäävät häntä. Vaikka nämä lankeavatkin, heidän uskonsa saa kuitenkin harjoitusta ja kasvaa. Niin ihmeellinen Jumala on pyhissänsä.

Näin Aabrahamiakin, joka oli palavassa uskossa, koeteltiin niin, että hän joutui pelkäämään henkensä edestä, ja valheellansa hän antaa tilaisuuden vaimonsa sieppaamiseen. Tämä on virhe, mutta mikä hedelmä tästä lankeemuksesta on seurauksena? Se, että hänen uskonsa ja rukouksensa jälleen elpyvät; Aabrahamille palautetaan hänen vaimonsa ja hurskas kuningas ystävystyy Aabrahamin kanssa, ja tämä tapahtuma valaisee häntä entistä enemmän ja hän pääsee parempaan Jumalan tuntemukseen; Aabrahamkin auttaa häntä rukouksillaan. Ei myöskään Abimelek joudu kokemaan kuolemaa ja rangaistusta, ei ainakaan kadotuksekseen, niin kuin käy ilmi, vaan Jumalalla on tilaisuus tehdä hänet täydelliseksi ja liittää hänet Aabrahamin Kirkon yhteyteen.

Tämä on Jumalan työtä pyhissään, siis uskovissa, jotka eivät ole jumalattomia eivätkä jää synteihinsä. Vaikka he usein lankeavat heikkoutensa tähden, heidän lankeemuksensa koituu heille hyväksi, koska he ovat pyhiä.

Toisaalta taas psalmi sanoo: Kieroa kohtaan sinä olet nurja (Ps. 18:27). Heidän ansionsa eli hyvät tekonsa -- voihan niitä siksikin sanoa -- vaikuttavat heissä pahaan suuntaan, koska he väärinkäyttävät Jumalan parhaita lahjoja: älyn kykyä, puhetaitoa, oppineisuutta, ruumiinvoimia, kauneutta jne. Jumalaa vastaan; vähitellen he paatuvat ja sokaistuvat jumalattomuudessaan tullen viimein niin röyhkeiksi, että omissa silmissään ovat jumalia ylitse muiden. Tämä Jumalan lahjojen kieroutuneisuus tulee aivan ilmeiseksi.

Minullekin on sattunut usein kompastuksia ja moneen tuumaan olen ryhtynyt aivan typerästi. Jumala siis, joka kaikkea ohjaa, ei ole antanut niiden menestyä. Silloin olen masentuneena alkanut inhota itseäni ja olla suutuksissa, mutta kun minua on nöyryytetty, olen sen jälkeen sitä paremmin pitänyt varani, etteivät lihan neuvot pääsisi minua pettämään, ja olen tunnollisemmin liittynyt Jumalan sanaan. Jumalaa olen kiittänyt siitä, että hän niin ihmeellisesti muutti suunnitelmiani ja antoi niiden johtaa paljon parempaan tulokseen kuin olin aikonutkaan. Näin kävi silloin kun olimme Schmalkaldenissa: Me kieltäydyimme neuvotteluista paavin kanssa, mutta paljon parempi olisi ollut, jos emme olisi kieltäytyneet, jos vain kohtuullisissa ehdoissa olisi pysytty.

Näin käy koko elämämme aikana: paljossa me erehdymme teoissamme, hankkeissamme ja puheissamme, mutta Jumala käyttää tätä pyhiensä nöyryyttämiseen ja kääntää sen hyvin päin, paremmin kuin hän ilman meidän erehdystämme ehkä olisi tehnytkään.

Tämä kaikki on sellaista jumaluusoppia, jota en puhu säännösten tuntijoille ja viisastelijoille, jotka tällaisia lauseitani töikseen vääristelevät ja ilkkuvat, minä puhun niitä pyhille, jotka eivät suosi lihaa mutta silti joutuvat synnin yllättämiksi, ei pahalla tavalla, vaan heikkoudesta. Kun he ovat uupuneita, ei heidän pidä luopua toivomasta, vaan ajatella Jumalan neuvoa, joka on ihmeellinen hurskastansa kohtaan, niin kuin psalmi sanoo, siis ohjaa heitä ihmeellisen neuvokkaasti (Ps. 4:4). Onhan tämä aivan ihmeellistä, että hän sallii pyhiensä langeta, jotta he nöyrtyisivät, jotta viriäisivät usko ja rukous, tulisi torjutuksi suruttomuus jne. Tosi on tämä lause, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (Ro. 8:28) ja tämä: Hurskasta kohtaan sinä olet hurskas (Ps. 18:26).

Niinpä Aabraham tässä kohden tekeekin väärin, multa siitä on seurauksena, että kuningas kääntyy, samoin valtakunta. Se oli todella Jumalan ihmeteko, hänen joka ihmeellisesti kuljettaa ja ohjaa pyhiänsä pitääkseen heitä pyhässä pelossa ja uskon ylväydessä. Tällaista ei lainkaan tapahtuisi, jos pyhissä ei enää olisi mainittua heikkoutta. Armosta saatujen lahjojen runsaus näet tekisi heistä ylpeitä.


Teksti on lyhennelmä teoksesta Ensimmäinen Mooseksen kirjan selitys 18-24, kohdasta 20:4-5 (Suomen Luther-säätiö, 2005).