Soli Deo Gloria á la Luther

Isä meidän- rukouksen selityksestä, kohdasta Pyhitetty olkoon nimesi

Tämän pyynnön merkitys ja summa on: Rakas Isä, sinun nimesi pyhitettäköön meissä, se on: minä tunnustan, että olen valitettavasti usein häpäissyt nimesi ja että yhä vieläkin pilkkaan nimeäsi ylpeydellä ja omalla kunniallani ja omalla nimelläni. Auta minua sen tähden armollasi, että nimeni katoaisi minussa ja tulisin mitättömäksi, niin että yksin sinä ja sinun nimesi ja kunniasi olisi minussa.

Toivon, että olet myös riittävän selvästi ymmärtänyt, että pieni sana sinun nimesi merkitsee niin paljon kuin "sinun kunniasi tai ylistyksesi"; sillä hyvä nimi tarkoittaa Raamatussa kunniaa ja ylistystä; paha nimi häpeää ja huonoa mainetta. Tämä rukous ei siis tahdo mitään muuta kuin sitä, että Jumalan kunniaa etsittäisiin ennen kaikkea ja yli kaiken ja kaikessa sekä että koko elämämme koituisi yksin Jumalan kunniaksi, ei meidän omaksi hyödyksemme eikä myöskään meidän omaksi autuudeksemme tai muuksi hyväksemme, olkoonpa se ajallista tai iäistä, ellei se ole tähdätty loppumäärältään Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi. Siksi tämä on ensimmäinen rukous. Sillä Jumalan kunnia on ensimmäinen, viimeinen ja korkein, mitä voimme hänelle antaa, eikä hän myöskään etsi ja vaadi enempää. Me emme voi antaakaan hänelle mitään muuta, sillä kaikki muut hyvät hän antaa meille, mutta kunnian hän pidättää yksin itselleen, niin että me tunnustamme, sanomme, laulamme, elämme, vaikutamme ja kaikella toimimisellamme ja kärsimisellämme todistamme kaiken olevan Jumalan. Niin osoittautuvat oikeiksi Psalmin 111 sanat: Confessio et magnificentia opus eius, ylistys ja suuri kunnia ovat hänen tekonsa, ja hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti. Tämä tarkoittaa: sen ihmisen teot, jossa Jumala asuu ja elää, eivät tähtää mihinkään muuhun kuin siihen, että ne antavat Jumalalle suuren ylistyksen ja kunnian sekä lukevat kaiken Jumalalle. Sen tähden tällainen ihminen ei välitä siitä, että häntä itseään häpäistään ja pidetään halpana, sillä hän tietää, että niin on oikein. Ja ellei kukaan tahdo halveksia ja halventaa hänen kunniaansa, niin hän tekee sen itse. Sillä hän ei voi sietää omaa ylistystä ja kunniaa. Sen vuoksi hän on vanhurskas: hän antaa Jumalalle, mikä Jumalan on, ja itselleen, mikä itselleen kuuluu; Jumalalle kunnian ja kaikki, itselleen häpeän ja ei-minkään. Tämä on vanhurskaus, joka pysyy iankaikkisesti, sillä se ei miellytä tyhmien neitsyeiden lamppujen ja tekopyhien hurskauden lailla ajallista ihmistä, vaan iankaikkista Jumalaa, jonka edessä se sitten myös pysyy iankaikkisesti.