ARMON OPIT #1

Täydellinen turmeltuneisuus

Alussa kaikki oli toisin

Alunperin ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja hänet asetettiin luomakunnan herraksi (1Ms 1:28). Aadam oli kaikilta ominaisuuksiltaan varsin sopiva tähän virkaan, hän oli tahraton joka suhteessa. Hänellä oli yhteys Jumalan kanssa ja hän oli valinnoissaan täysin vapaa. Jumalan arvio ihmisestä ja koko luomakunnasta näkyy Raamatun ensimmäisen luvun lopussa: Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. (1Ms 1:31)

Syntiinlankeemuksen myötä kaikki muuttui. Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema. Nyt synti ja kuolema hallitsevat luomakunnassa ja ihminen on täysin turmeltunut, synnin lain vaikuttaessa hänessä täysivaltaisesti (Ro 5:12-14). Jumalan arvio ihmisestä syntiinlankeemuksen jälkeen näkyy Raamatun kuudennessa luvussa: Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. (1Ms 6:5). Herramme Jeesus, vastatessaan kysymykseen avioerosta, sivuaa tätä totuutta: Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut. (Mat 19:8)

Raamatullisen ihmiskuvan saamiseksi on tärkeää ymmärtää, ettei täydellinen turmelus johdu Jumalan luomistyöstä, vaan se on ihmisen valinnan seurausta. Samalla näemme tämän opin kautta Raamatun luomiskertomuksen tärkeyden. Luomiskertomus on kristinuskon luovuttamatonta totuutta ja aivan välttämätön oikean ihmiskuvan saamiseksi.

Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen on luontonsa mukaisesti alaston. Tämä alastomuus on ihmiselle kestämätöntä. On yritettävä vaatettaa itsensä hinnalla millä hyvänsä. Kaikki keinot ovat kuitenkin riittämättömiä (1Ms 3:7), sillä on vain yksi sopiva vaate tähän hätään. Se on Toisen Aadamin vanhurskauden puku, joka on täysin syntisen tavoittamattomissa. Sen voi saada yksin armosta, siksi Raamatussa lukeekin: Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä. (1Ms 3:21)

Aadam ja Eeva saivat Jumalan armosta sopivan vaatetuksen, mutta tämä on "vierasta vanhurskautta", kuten Luther sanoisi. Mutta heidän lapsensa ja lapsenlapsensa syntyivät alastomina, perisynnin täydellisesti turmeltamina, kuten Daavidkin todistaa: Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. (Ps 51:7)

Turmeluksen määritelmä

Ihmisen turmeltuneisuutta määriteltäessä on usein helpompaa aloittaa, sillä mitä täydellinen turmeltuneisuus ei tarkoita. Se ei mm. tarkoita sitä,

Vastaavasti, täydellinen turmeltuneisuus tarkoittaa mm. sitä,

Turmeluksen yleisyys

Täydellinen turmeltuneisuus koskee jokaista ihmisen siittämää jälkeläistä poikkeuksetta. Jokaiseen sopivat psalmin (Ps 14:2,3) sanat:

Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.

Näitä samoja sanoja käyttää apostoli Paavali Roomalaiskirjeessä osoittaakseensa, että kaikki ihmiset ovat synnin alla.1 Tämä on hyvin tärkeä oppi Paavalille. Hän tahtoo tehdä erittäin selväksi ihmisen tilan, joten hän jatkaa (Ro 3:10-18):

Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä.

Näin Paavali kuvaa syntiinlangennutta ihmistä. Tämä on oikeutettu arvio, sillä vertauskohteena ei ole toinen ihminen, vaan Jumalan pyhyys. Rohkenen vielä lisätä, että joka ei tunnista itseänsä Paavalin kuvauksesta, ei vielä tunne itseänsä, niin kuin tuntea pitäisi.

Turmeluksen vakavuus ja sen universaalisuus korostuu läpi Raamatun, kuten Jobkin (Job 14:4) todistaa: Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään. Maailman historia tuntee vain yhden poikkeuksen, Jeesuksen Kristuksen, joka ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut. Jeesus ei saanut olla Aadamin kaltainen (vrt. 1Ms 5:3), mutta Hänen täytyi olla "vaimon siementä" (1Ms 3:15; Jes 7:14; Luu 1:35). Vain Hänet, joka ei synnistä tiennyt, voitiin meidän tähtemme synniksi tehdä, että me Hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

Turmeluksen vaikutus

Syntinen ihminen on Aadamilta perityn luontonsa mukaisesti Jumalan vihollinen (Ro 5:1,10). Tämä vihollisuus on kokonaisvaltaista. Missään kohdin hän ei voi, eikä tahdo olla Jumalalle mieliksi.2 Vanhurskauden suhteen ihminen on mahdottomassa ja täydellisen toivottomassa asemassa. Niin toivoton on hänen tilansa, ettei hän itse ymmärrä siitä mitään. Jumalan Sana kutsuu tätä tilaa kuolemaksi (Kol 2:133).

Hengellisesti kuollut ihminen ei kykene reagoimaan hengelliseen totuuteen, niin kuin ei fyysisesti kuollutkaan kykene vastaamaan fyysiseen ärsykkeeseen. Ilman uudestisyntymistä ihminen ei kykene:

Tämä oppi, joka riisuu ihmiseltä kaiken ansion, sekä Jumalan, että ihmisten edessä, on luonnolliselle ihmiselle varsin vastenmielinen. Tahtoisimme lukea jonkin osan pelastuksestamme, vaikka kuinka pienenkin, omaksi ansioksemme. Emmekö me sentään vastanneet myöntyvästi Jeesuksen kutsuun? Kyllä, mutta se ei ollut pelastuksemme syy, vaan sen seurausta (Joh 6:65).4

Raamatun viitteitä

Raamatun todistuksia ihmisen turmeltuneisuudesta ei ole vaikea löytää, kuten edellä on jo tullut ilmi. Moni kohta jää käsittelemättä, vaikka en otakaan tässä esille muualla artikkelissa esiintyviä kohtia.

Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvaksensa.

Tästä jakeesta (1Ms 9:6) näemme, että ihmisen viattomuus on mennyttä. Vedenpaisumus oli tuhonnut syntisen maailman, mutta syntiä se ei kyennyt pesemään pois. Jäljellä oli vain yksi hurskas perhe, kuitenkin Jumala näki aiheelliseksi välittömästi asettaa säädöksen murhan varalta.


Niin koko kansa vastasi yhtenä miehenä ja sanoi: "Kaiken, mitä Herra on puhunut, me teemme". Ja Mooses vei kansan vastauksen Herralle.

Tämä oli Israelin siihenastisen historian synkin päivä! C. H. MacIntosh kommentoi tilannetta (2Ms 19:8):

He ottivat siinä täyttääkseen sitoumuksen, jota eivät voineet täyttää, vaikka olisivat tahtoneetkin. Ja tiedämme, kuka on sanonut: On parempi, ettet lupaa, kuin että lupaat etkä täytä (Saa 5:4). Lupaus itsessään edellyttää jo, että pystymme sen täyttämään. Mutta kuinka ihminen siihen pystyy? Mikä takaa sen, että hän pystyy? Ihminen, joka näin antaa sitoumuksen, kieltää sillä todellisen asemansa ja tilansa. Hän on langennut; mitäpä hän siis pystyy tekemään? Hän on aivan voimaton; hänellä ei ole tahtoa eikä kykyä."5

Mikäpä osoittaisi selvemmin ihmisen täydellisen turmeltuneisuuden kuin Israelin historia?


Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli.

Tarkatkoon kristitty tässä, sillä kyse (Jes 64:6) ei ole pakanoiden saastaisuudesta, vaan Jumalan valitun kansan tilasta. Toiseksi, ensimmäisessä virkkeessä ei ole kyse meidän pahoista teiostamme, jumalattomuudestamme, jne., vaan siitä mikä meissä on "hyvää". Jumalan edessä meidän parhaamme on kuin käytetty kuukautis-suoja. Luther ilmaisee asian näin: "Vanhurskas hyvää tehdessään syyllistyy kuolemansyntiin."6 Calvin, puhuessaan hyvien töiden arvosta, sanoo: "Teko ei ole vanhurskas tai puhdas, jollei sen vaikutin ole täydellinen rakkaus Jumalaan."7

Mikäpä osoittaisi selvemmin ihmisen täydellisen turmeltuneisuuden kuin Jumalan vaikuttama itsetuntemus?


Ja hän kutsui taas kansan tykönsä ja sanoi heille: "Kuulkaa minua kaikki ja ymmärtäkää: ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen."
Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin.

Näiden jakeiden (Mar 7:14,15; Efe 2:1-3) todistus lienee niin selvää, ettei lisäkommnetointia tarvita. Kuuleville korville Raamatun oppi ihmisen täydellisestä turmeltuneisuudesta on varmaankin tullut selvästi osoitetuksi.

Vastaväitteitä

Oppiamme vastaan esitetään usein seuraavanlaisia vastaväitteitä:

  1. Vastaväite: Jumala ei voisi vaatia ihmiseltä esim. parannusta ja uskoa, jos hän olisi siihen kykenemätön.

    Vastaus vastaväitteeseen: Jumala hyvin oikeutetusti voi vaatia, ja vaatiikin ihmiseltä täyttä kuuliaisuutta, sillä Jumala loi Aadamin kykeneväksi. Sitä kuuliaisuutta, mitä laki vaati, Aadam osoitti kaikesta tahdostaan ja iloisin mielin, vieläpä täydellisesti. Mutta se, että laki nyt lankeemuksen jälkeen on mahdoton täyttää, ei ole suinkaan lain vika vaan meidän, ei velvoittajan vaan rikkojan vika.8

  2. Vastaväite: Olisi Jumalalta epäoikeudenmukaista lukea Aadamin synti hänen jälkeläisilleen syyksi.

    Vastaus vastaväitteeseen: Tällöin olisi myös epäoikeudenmukaista lukea Kristuksen sovitus uskovan hyväksi, eikä silloin olisi mitään kristinuskoa jäljellä. On myös huomioitava, että syntisinä ihmisinä myös oikeudentajumme on vajavainen, ja usein erilaisten filosofioiden hapattama. Hyvän- ja pahantiedon puusta syöneinä meidän on liian helppo pitää omaa oikeudentajuamme oikeudenmukaisuuden mittana.

    Tässä tulee myös muistaa useinkin unohdettu selviö: kaikkien asioiden oikeudenmukaisuus (tai hyvyys) pitää aina suhteuttaa Jumalaan, sillä ei ole olemassa mitään Jumalan ulkopuolista oikeutta (tai hyvyyttä), joka olisi olemassa Jumalasta riippumatta. Ts., asiat ovat oikeita ja hyviä, tai vääriä ja pahoja ainostaan siksi, että Jumala sanoo niiden olevan sitä tai tätä.

  3. Vastaväite: Raamatun kohdat kuten 5Ms 24:16 ja Hes 18:20 (Älköön... rangaistako kuolemalla lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden ja Poika ei kanna isän syntivelkaa...) kumoavat perisyntiopin.

    Vastaus vastaväitteeseen: Tarkastellessamme kyseisiä jakeita tekstiyhteyksissään, huomaamme niiden koskevan ajallista järjestyksenpitoa ja oikeutta (vrt. 2Aik 25:4). On myös huomioitava, ettei tässä ole kysymys syyttömien ja syyllisten suhteesta, vaan oikeudenpidosta syyllisten kesken (Ro 3:9,23). Vrt. myös 2Ms 34:7.

Päätelmä

Raamatun kokonaisvaltaisesta opetuksesta ilmenee, että koko ihmissuku on Aadamin syntiinlankeemuksen takia joutunut synnin valtaan ja velalliseksi Jumalan edessä.9 Tämä perisynti pitää ihmistä voimattomana orjuudessa, kykenemättömänä tekemään mitään oman pelastuksensa suhteen.

Tämän totuuden tunnustaminen ja omaksuminen on hyvin tärkeää, sillä siitä on kiinni myös ymmärryksemme armosta ja evankeliumista. Jos tässä menemme harhaan, menemme paljossa harhaan. Luther sanoi, että tämä oppi on sarana, jonka varassa kaikki pyörii. Samaa tarkoittaa Paavali sanoessaan (Ro 5:20, vanha Biblia): Mutta kussa synti on suureksi tuttu, siinä on armo ylönpalttiseksi tuttu. Missä oppi täydellisestä turmeltuneisuudesta mielletään ja sisäistetään, siellä Jumalan pyhyys ja vanhurskaus korottuu, siellä myös rikkomus on tullut niin suureksi, ettei synergismille10 jää sijaa. Olkoon kaikki kunnia yksin ja kokonaan Hänen!


Alaviitteet

[1 Takaisin tekstiin] Luther huomauttaa Roomalaiskirjeestä, että tämän kirjeen "summarium" on tuhota, repiä ja hajoittaa kaikki lihan viisaus ja vanhurskaus ja istuttaa synti, lyödä se kiinni ja tehdä siitä suuri. (Leif Grane, Luther ennen luterilaisuutta s. 87, Kirjapaja 1978)

[2] Luther on tätä ensi kädessä karakterisoinut niin, että kaikkialla ihminen etsii omaansa. Ihminen on siten käpertynyt itseensä, että hän käyttää kaikkea, sekä ruumiillisia että henkisiä hyvyyksiä omaksi edukseen. Tämä inhimillinen itsekkyys voi tulla ilmi kahdella erilaisella tavalla: joko tyhjässä himossa ajallisten asioiden perään tai omavanhurskaudessa. Näistä kahdesta ryhmästä Luther pitää viimeksi mainittua kaikkien vaarallisempana.

Lutherin mukaan perisynti on kaiken oikeamielisyyden täydellistä puuttumista ja kaiken kykeneväisyyden puutetta kaikissa ruumiillisissa ja sielullisissa voimissa niin sisällisessä kuin ulkoisessa ihmisessä. Ja vielä enemmän, se on taipumusta itse pahaan, hyvän inhoamista, vastenmielisyyttä valoa ja viisautta kohtaan, mutta rakkautta harhaan ja pimeyteen, kunniallisten tekojen pakoa ja karttamista ja pahan pyydystämistä.

Lutherin käsityksen mukaan tahto armon ulkopuolella on muuttumattomalla välttämättömyydellä, mutta ilman pakkoa, sidottu syntiin. Mutta jälleen pätee, että asia on ymmärrettävä teologisesti: kysymyksessä on ihmisen asema Jumalan edessä. Se että tahto on välttämättömyydellä sidottu syntiin, kun se on jätetty oman itsensä varaan, ei sen tähden merkitse, että se on paha metafyysisessä mielessä, vaan Luther haluaa ilmaista siten ymmärryksensä Raamatun todistuksesta: ihmisen luonto on liikkuva, so. aina sidottu joko Jumalaan tai pahaan. Jos puhutaan teologisesti, ihmisellä ei ole mitään vapautta. Sen tähden on koko oppi luonnon voimista illuusio, etenkin vapaa tahto. Varsinaisesti, so. teologisesti ei ole enempää sanottavana. Mutta onnettomuus on, että ihminen, joka on sidottu syntiin, ei juuri voi nähdä teologisesti tätä, vaan ajattelee filosofis-moraalisesti, so. yhtäpitäväisesti inhimillisen kokemuksen kanssa. Siten usko luonnollisiin voimiin käy vaaralliseksi, siitä tulee este, joka irrottaa ihmisen pois tämän omasta situaatiosta. On luonteenomaista juuri sille ihmiselle, joka tukeutuu kokemukseen, että hän panee painoa vapaudelleen uskossa, että se koskee vanhurskauden hankkimista kykynä. Siitä johtuu mielenkiinto luonnollisiin voimiin, vapaaseen tahtoon.
(Ibid. s. 87,90,91)

[3] Tässä Paavali mainitsee kaksi syytä kuolemaan: tekosynnit ja perisynnin. Juutalaisuudessa ympärileikkaamattomuus oli yksi seitsemästä nimestä "pahalle mielikuvitukselle", eli luonnon turmeltuneisuudelle (Zohar in Exod. fol. 106. 1. Caphtor, fol. 52. 2. in John Gill, The Exposition of the Entire Bible in loc.).

[4] Myös n. 2000 vuotta sitten, niinkuin tänäänkin, Raamatun syvällisemmät opetukset ovat "kovaa puhetta", johon moni loukkaantuu (Joh 6:60). Mitä siitä silloin seurasi? Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. (Joh 6:66)

[5] Toinen Mooseksen kirja, Ristin Voitto 1982, s. 194-195

[6] Tunnustus kaikkien niiden kohtien johdosta, jotka Leo X:nnen uusimalla pannajulistuksella ovat tuomitut; 1520 (36.kohta).

[7] The Bondage and Liberation of the Will: A Defence of the Orthodox Doctrine of Human Choice against Pighius. Grand Rapids, MI: Baker Books, 1996, s. 27. David J. Engelsman siteeraus, Protestant Reformed Theological Journal, volume XXXI, s.81.

[8] Martti Lutherin esipuhe ensimmäiseen antinomilaisväittelyyn. Pidetty Wittenbergissä 18. 12. Herran vuonna 1537.

[9] On ilahduttavaa huomata miten luterilaiset tunnustuskirjat myötäilevät tätä augustinolaista päätelmää:

Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset... syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman... (Augsburgin tunnustus, II Perisynti).

Me uskomme, opetamme ja tunnustamme..., että perisynti ei ole turmellut ihmisluontoa vain vähässä määrin vaan niin syvältä, että ihmisen ruumiiseen ja sieluun, sisäisiin ja ulkoisiin kykyihin ei ole jäänyt mitään tervettä eikä turmeltumatonta (Yksimielisyyden ohje, Tiivistelmä I,8).

(Tom Nyman ja Hannu Lehtonen: Rooma ei ole muuttunut [Kannanotto ekumeeniseen asiakirjaan; Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta])

[10] Oppi, jonka mukaan pelastus koituu Jumalan armon ja ihmistahdon yhteistyöstä.
On hieman järkyttävää nähdä miten laajalle tämä puolipelagiolainen harhaoppi on levinnyt ns. vapaissa suunnissa maailmanlaajuisesti. Vertaa katolilaisia kaanoneja protestanttiseen:

Trenton kirkolliskokous:
Kaikki ihmiset menettivät Aadamin lankeemuksessa viattomuutensa, "...vaikkei heissä vapaa valinta suinkaan ollut sammunut mutta kylläkin heikentynyt ja vinoutunut..." (Dekreetti vanhurskauttamisesta, luku 1). "Näin ne, jotka syntien kautta olivat kääntyneet pois Jumalasta, nyt hänen herättävän armonsa kautta, joka auttaa ihmisiä kääntymään heidän Jumalalta tulevaan vanhurskauttamiseensa, vapaasti myöntyen tähän armoon ja käymällä yhteistyöhön sen kanssa, valmistautuvat vanhurskauttamiseen, niin että kun Jumala koskettaa ihmisen sydäntä Pyhän Hengen valaisulla, ihminen toisaalta ei ole kokonaan toimimaton vastaanottaessaan tämän valaisun, jonka hän olisi voinut torjua, ja toisaalta ei kuitenkaan ilman Jumalan armoa olisi voinut vapaalla tahdollaan itse johdattaa itseään vanhurskauteen Jumalan edessä" (Dekreetti vanhurskauttamisesta, luku 5).
Katolisen kirkon katekismus:
Vanhurskauttaminen laskee perustuksen Jumalan armon ja ihmisen vapauden väliselle yhteistyölle. Se ilmenee siten, että ihminen suostuu uskoen Jumalan sanaan, joka vaatii häntä kääntymykseen, ja tekee yhteistyötä rakkaudessa Pyhän Hengen aloitteen kanssa, joka edeltää meidän suostumistamme ja kantaa sitä. (kohta 1993).
Luterilaiset tunnustuskirjat:
Hylätään harhana opetus, jonka mukaan "vielä uudestisyntymätön ihminen on vapaan tahtonsa varassa tosin liian heikko tekemään aloitetta, omin voimin kääntymään Jumalan puoleen ja tottelemaan sydämestään Jumalan lakia, mutta kun Pyhä Henki tekee aloitteen saarnauttamalla sanaa ja tarjoaa sanassa armonsa, silloin ihmisen tahto muka kykenee omien luonnollisten kykyjensä avulla tekemään sentään jotakin, joskin kovin vähäpätöistä, auttamaan, myötävaikuttamaan, valmistautumaan armoon, tarttumaan siihen, ottamaan sen vastaan ja uskomaan evankeliumin." (Yksimielisyyden ohje, Tiivistelmä II,11)
(Nyman ja Lehtonen..., korostukset minun)

Nyman ja Lehtonen eivät suinkaan esitä tunnustuskirjojen koko skaalaa tästä aiheesta. Totuus on se, että luterilaiset uskonpuhdistajat ammensivat sanakirjat tyhjiksi kuvaillessaan Yksimielisyyden Ohjeen selityksessä Jumalan täydellistä suvereniteettia pelastuksessa. He eivät olisi kyenneet esittämään asiaa selvemmin, kuin he sen tekivät 2. artiklassa (Vapaa tahto eli ihmisen kyvyt).


Rev. 2002-10-31
Osmo Saarikumpu