40. viikko

Mitä Jumala vaatii kuudennessa käskyssä?

Etten itse, tai toisen ihmisen kautta ajatuksillani, sanoillani, tai eleilläni, puhumattakaan teoillani, häpäise, vihaa, vahingoita, tai tapa lähimmäistäni,[1] vaan minun tulee hylätä kostonhalu kokonaan.[2] Edelleen, minun ei tule vahingoittaa tai piittaamattomasti vaarantaa itseäni.[3] Siksi myös murhien estämiseksi esivalta kantaa miekkaa.[4]

[1] 3Ms. 19:17,18; Ma. 5:21,22
[2] Snl. 25:21,22; Ma. 18:35; Ro. 12:19; Ef. 4:26
[3] Ma. 4:7; 26:52; Ro. 13:11-14
[4] 1Ms. 9:6; 2Ms. 21:14; Ro. 13:4


Mutta eikö tämä käsky puhu ainoastaan tappamisesta?

Jumala, kieltäessään murhat, opettaa meille, että Hän vihaa murhien juuria, kuten kateutta, vihamielisyyttä, kiukkua, sekä kostonhalua,[1] ja että Hän pitää näitä kaikkia murhina.[2]

[1] Snl. 14:30; Ro. 1:29; 12:19; Gal. 5:19-21; 1Jo. 2:9-11; Jaak. 1:20
[2] 1Jo. 3:15


Riittääkö siis se, ettemme tapa lähimmäistämme millään tuollaisella tavalla?

Ei riitä. Tuomitessaan kateuden, vihamielisyyden ja kiivastuksen, Jumala käskee meitä rakastamaan lähimmäistämme kuten itseämme,[1] osoittamaan hänelle kärsivällisyyttä, sovintoa, lempeyttä, armeliaisuutta ja ystävällisyyttä,[2] sekä suojelemaan häntä vahingolta parhaan kykymme mukaan, vieläpä tekemään hyvää vihollisillemme.[3]

[1] Ma. 7:12; 22:39; Ro. 12:10
[2] Ma. 5:5; Lu. 6:36; Ro. 12:18; Gal. 6:1,2; Ko. 3:12; 2Pi. 3:8
[3] 2Ms. 23:4,5; Ma. 5:44,45; Ro. 12:20