Arminiolaisen ja reformoidun pelastusopin erot

Arminiolainen1 pelastusoppi (puolipelagiolainen) Reformoitu pelastusoppi (kalvinilainen)
Vapaa
tahto
Syntiinlankeemuksesta on vakavia seurauksia, mutta ihminen ei ole joutunut aivan toivottomaan hengelliseen tilaan. Jumalan yleinen armo mahdollistaa pelastuksen jokaiselle ihmiselle, johon syntinen voi tarttua käyttämällä vapaata tahtoaan ja uskomalla evankeliumi. Syntinen voi olla yhteistyössä Pyhän Hengen kanssa pelastuksekseen, tai vastustaa armoa kadotuksekseen. Usko edeltää uudestisyntymistä ja se on ihmisen osuus pelastuksessa. Täydellinen
turmelus
Syntiinlankeemuksen takia ihminen on kykenemätön uskomaan pelastuksekseen. Hän on hengellisesti kuuro, sokea - kuollut synteihinsä. Tämä koskee myös hänen tahtoansa, joka on sidottu valinnoissaan pahaan luontoonsa. Ns. "yleinen armo" ei riitä pelastukseen, vaan ihmisen pitää uudestisyntyä ennen kuin hän voi edes tahtoa mitään hengellistä. Uudestisyntyminen, usko ja parannus ovat kaikki Jumalan ehdottomia lahjoja.
Ehdollinen
armovalinta
Jumala valitsi ennen maailman perustamista syntisiä pelastukseen Hänen ennaltatietämisensä perusteella. Hän ennalta näki ketkä vastaisivat myöntyvästi evankeliumin kutsuun ja Hän valitsi ainoastaan heidät. Jumalan valinta perustuu syntisen valintaan. Pelastus perustuu siihen, että syntinen valitsee Jumalan. Ehdoton
armovalinta
Jumala valitsi ennen maailman perustamista syntisiä pelastukseen täysin oman aivoituksensa ja tahtonsa mukaan. Tämä valinta ei perustu mihinkään tekijään ihmisessä itsessään. Pelastus perustuu siihen, että Jumala valitsee syntisen.
Yleinen
sovitus
Kristuksen sovitustyö ei takaa kenenkään pelastusta, mutta mahdollistaa jokaisen yksilön pelastuksen. Vaikka Kristus kuoli jokaisen ihmisen puolesta vain ne, jotka uskovat Häneen pelastuvat. Kristuksen sovituskuolema tulee päteväksi vasta sitten kuin syntinen hyväksyy sen kohdalleen. Rajallinen
sovitus
Kristuksen sovituskuolema on tarkoitettu pelastamaan ainoastaan Jumalan valitut. Näiden puolesta Hän kärsi sijaiskuoleman ja sovitti heidän syntinsä. Sovituskuolemallaan Kristus varmisti heille pelastuksen ja hankki heille kaikki siihen kuuluvat hengelliset siunaukset, mm. uskon.
Torjuttavissa
oleva armo
Pyhä Henki kutsuu kaikkia ihmisiä pelastukseen evankeliumin kautta ja tekee kaikkensa, että ihminen vastaanottaisi pelastuksen. Syntinen voi vastustaa tätä kutsua, eikä Henki voi antaa elämää ennen kuin ihminen myöntyy yhteistyöhön. Vastustamaton
armo
Pyhä Henki kutsuu tehokkaasti Jumalan valitut pelastukseen evankeliumin kautta. Tämä sisäinen kutsu on vastustamaton ja se aina johtaa syntisen pelastukseen. Kutsun tehokkuus ei ole riippuvainen syntisen yhteistyöhaluista.
Armosta
lankeaminen
Uskova voi menettää pelastuksensa jos hän luopuu kristinuskosta tai lopettaa uskomisen.
Osa arminiolaisista pitäytyy ehdottomaan pelastusvarmuuteen.
Ehdoton
pelastusvarmuus
Kaikki, jotka ovat Jumalan valitsemia, Kristuksen sovittamia ja Pyhän Hengen uudestisynnyttämiä ovat ikuisesti turvassa. He pysyvät pelastuksessa Kaikkivaltiaan Jumalan armosta ja voimasta, joka vaikuttaa heissä uskon ja parannuksen.
Edellinen taulukko äärimmilleen tiivistettynä
Arminiolainen pelastusoppi Reformoitu pelastusoppi2
Synergismi Uudestisyntyminen on Jumalan armon ja ihmistahdon yhteistyötä. Pelastuksessa ihmisen osuus on erittäin vähäinen, mutta ratkaiseva. Monergismi Uudestisyntyminen on Jumalan suvereeni teko, jossa Hän toimii ihmistahdosta riippumattomasti. Pelastuminen on alusta loppuun Jumalan työtä.

Alaviitteet

1 Oppi on nimetty Jakob Arminiuksen (1560-1609), hollantilaisen jumaluusoppineen mukaan, josta on sittemmin tullut Hollannin reformoidun kirkon (surullisen) kuuluisin teologi. Arminiusta on vaikeaa olla mieltämättä Lutherin vastatyyppinä, sillä tulihan Lutherista Rooman kirkon kuuluisin teologi. W. Robert Godfrey kirjoittaa Arminiuksen teologiasta:

Arminius tahtoi sellaista armon teologiaa, jossa Jumala näyttäisi reilulta kaikissa teissään ja, jossa ihmiselle jäisi tilaa hylätä armo. Arminius ajatteli, niinkuin monet muutkin, että tällainen teologia helpottaisi evankeliumin saarnaamista ja korostaisi ihmisen vastuunalaisuutta. Hän ei kuitenkaan lopulta onnistunut säilyttämään oikeata armon evankeliumia. Arminiukselle armo oli välttämätöntä ja armo oli tarpeellista, mutta Jumalan armo ei ollut täysin tehokasta. Ihmisen vastaus armoon jäi lopulliseksi ja ratkaisevaksi tekijäksi pelastuksessa. Jeesus ei ollut enää varsinainen kansansa Vapahtaja, vaan Hän ainoastaan teki pelastuksen mahdolliseksi. Arminiuksen vilpittömistä estelyistä huolimatta ihmisen osuudesta tuli keskeinen tekijä pelastuksessa.

Arminius antoi myös systeemissään uskolle erilaisen osan kun mikä sillä oli ollut aikaisemmassa reformoidussa teologiassa. Arminius opetti, että usko itsessään luettiin syntiselle vanhurskaudeksi, kun taas aikaisempi opetus oli painottanut, että uskon kohde, eli Kristus ja Hänen vanhurskautensa, luettiin syntisen hyväksi. Tämä muutos on tärkeä, sillä se taas siirtää pelastuksen ensisijaisen painopisteen Jumalan työstä Kristuksessa ihmisen uskoon. Arminius voi jopa puhua uskosta sinä ainoana työnä, jota Uuden Liiton ihmiseltä vaaditaan.
Who Was Arminius?, Modern Reformation Magazine 1992

2 Myös luterilainen pelastusoppi on monergistista. Synergismi tuomittiin Sovintokaavassa 1577.

Rev. 2002-10-01
Osmo Saarikumpu