1Ko. 12:3

Martti Luther

Sen tähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.

Minkä tähden siis tahdotte saada aikaan jakautumista ja erilaisuutta seurakunnan opissa ja uskossa, joka kokonaan perustuu siihen ainoaan Kristukseen? Täytyyhän teidän kaikkien olla yhtä, jos muutoin olette oikeita kristityitä, ja kaikkien yhdessä, kunkin omalla lahjallaan, häntä ylistää; jopa kenelläkään ei voi olla Pyhää Henkeä, joka ei häntä Herrana pidä, vielä vähemmän, jos häntä kiroilee, sillä jos te kumoatte perustuksen, on kaikki kumottu, eikä silloin enää ole Jumalaa eikä Pyhää Henkeä, ja kaikki se, mitä te tuotte esiin, opetatte tai teette, on mitätöntä. Tietäkää tämä ja ojentautukaa sen mukaan! Valittakoon jompikumpi: joko omistettakoon Kristus ja uskottakoon häneen ja häntä ylistettäköön ainoana Herrana tai sitten kirottakoon häntä; mitään keskitietä ei ole. On siis helppoa arvostella jokaista, jolla on puhumisen virka kristikunnassa: ei ole tarvis ruveta lahkomieliseksi tai töllistellä sinne tänne, tähän tai tuohon persoonaan tai armolahjaan, epävarmana kysellen, ketä olisi pidettävä toisia parempana; sen sijaan on tarkattava ja kuultava pääkohtaa, saarnaa: mitä ja miten hän Kristuksesta saarnaa ja opettaa. Jos hän, näet, puhuu Pyhässä Hengessä, hän ei todellakaan voi kirota Kristusta, vaan hänen täytyy ylistää ja kiittää häntä, ja jos hän näin tekee, hän ei varmaankaan opeta eikä anna aihetta panemaan toimeen mitään lahkolaisuuksia tai jakautumisia. Ellei hän niin tee, sinä saat varmasti päätellä, että hän ei ole vilpitön ja että hän ei puhu Jumalan Hengessä.

Näin apostoli töytäisee lahkolaisia, jotka uhmaten kerskaavat seurakuntavirastaan tai armolahjoistaan, ikään kuin he olisivat täynnä Henkeä, ja väittävät opettavansa ihmisiä oikein. Pyhä Paavali ei eivätkä muutkaan ole mitään! On kuultava muita, arvokkaampia apostoleita ja pitäydyttävä heidän kasteeseensa. Ja vielä: on päästävä Hengessä korkeammalle; ei riitä se, että käsitellään ainoastaan uskoa, sakramentteja ja ulkonaista saarnavirkaa. Olkoon menneeksi, apostoli sanoo, kehuos mielin määrin isosta hengestä, mutta se ainakin on varmaa, että se, joka puhuu Hengessä, ei Jeesusta kiroa, toisin sanoen, sitä ei Hengestä kerskuminen aikaan saa, vaan sitä tarkattakoon, mikä on sinun käsityksesi Kristuksesta ja mitä sinä hänestä opetat: se, näet, on joko Jeesuksen parjaamista ja kiroilemista tai hänen ylistämistään ja häntä Herraksesi tunnustamista. Jos siis osoittautuu, ettei opettamisesi eikä saarnaamisesi osoita Kristukseen, vaan tarjoaa jotakin muuta, mutta sinä kuitenkin ylpeänä kerskaat Hengestä, on siinä jo tuomiosi: sinun henkesi ei ole se todellinen Pyhä Henki, vaan väärä, valheen henki, jota ei ole kuultava, vaan joka on kirottava helvetin syvyyksiin, niinkuin pyhä Paavali, Galatalaiskirjeen 1. luvussa (8. jakeessa), päättelee: Vaikka me tai vaikkapa enkeli taivaasta julistaisi teille muuta evankeliumia, hän olkoon kirottu!

Se, että apostoli tässä, näet, mainitsee Jeesuksen kiroamista, ei merkitse vain sitä, että julkisesti häpäistään ja kiroillaan Kristuksen nimeä tai persoonaa, niinkuin jumalattomat juutalaiset ja pakanat kiroilivat, — sellaisten kanssa pyhällä Paavalilla ei ole mitään tekemistä, eivätkä korinttolaisetkaan totta totisesti tahtoneet sellaisia olla —, vaan sitä, että kristittyjen keskuudessa kerskataan Pyhästä Hengestä, kuitenkaan Kristusta oikein, autuutemme perustuksena saarnaamatta, jätetään se syrjään ja hänestä siirrytään johonkin muuhun, jonka väitetään olevan Pyhästä Hengestä ja tavallista evankeliumin oppia paljon tarpeellisempaa ja parempaa. Nämä kaikki selvästi, vaikka he kylläkin käyttävät Kristuksen nimeä ja siitä kerskaavat, perustuksia myöten tuomitsevat, soimaavat ja kiroavat Kristusta. Jos, näet, hänen sanaansa ja saarnaa halveksitaan, niiden sijaan tähdentäen jotakin muuta, jonka avulla voidaan saada Pyhä Henki ja iankaikkinen elämä, tai joka ainakin on sitä varten yhtä välttämätöntä, niin sehän on suoraan sanottuna Kristuksen häpäisemistä ja mitättömäksi tekemistä, jopa, niinkuin Hebrealaiskirje (6:6; 10:29) sanoo, hänen jälleen itsellensä ristiinnaulitsemista ja Jumalan Pojan veren jalkoihinsa tallaamista.

Kristus itse selittää Pyhän Hengen viran ja saarnan, sen, mitä hän on seurakunnassa opettava ja puhuva, Johanneksen Evankeliumin 16.luvussa (Joh. 15:26; 16:14): Hän on todistava minusta, ja samoin: Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Hänellä on oleva niin yksinkertainen kieli ja hän on sitä niin yksinkertaisesti käyttävä, ettei osaa saarnata mitään muuta kuin sitä ainoata Kristusta. Jos hän on todistava Kristuksesta ja häntä kirkastava, ei hän saa esittää mitään muita asioita, sillä niistä hän himmentyisi, ja häneltä riistettäisiin hänen kunniansa. Se, joka näin menettelee, ei todellakaan puhu Pyhän Hengen kautta, olkoon hän vaikka opettaja, piispa, paavi, kirkolliskokous tai taivaan enkeli. Näin oli laita korinttolaisten keskuudessa: he jättivät syrjään yksinomaan Kristusta saarnaamisen, sen sijaan viittoillen apostolien persoonaan. He vetivät esiin heidän persoonansa, ensimmäinen Keefaan, toinen Apolloksen, kolmas Paavalin jne. Samoin on laita meidän munkkilaisuutemmekin. Se kyllä sanoilla suuresti ylistää, kunnioittaa ja kiittelee Jeesuksen nimeä, mutta valhelörpöttelyllään ja epäjumalisuudellaan se on kaiken verhonnut, esimerkiksi nimittämällä Mariaa Jeesuksen äidiksi ja Annaa hänen isoäidikseen, heitä hänen tähtensä ylistäen; mutta juuri näin se on temmannut sydämet Kristuksesta ja, kääntäen sen kunnian, joka hänelle yksin kuuluu, Mariaan ja pyhimyksiin, opettanut avuksihuutamaan heitä välittäjinä ja esirukoilijoina, joiden on määrä kuoleman hetkellä suojella ja varjella meitä perkeleeltä. Näin asetetaan Kristuksen tilalle mykkä epäjumala. Ketkään pyhät eivät milloinkaan ole noin puhuneet, vielä vähemmän Jumalan sana sellaiseen käskee. Näin häväistään ja kirotaan Kristusta.

Paavi harjoittaa Kristuksen kiroamista koko hallituksessaan, jota hän kerskuen sanoo kristilliseksi kirkoksi. Sen tähden heillä muka myöskin on Pyhä Henki, ja sitä, minkä he päättävät ja määräävät, on noudatettava. Siitä kukaan ei saa heitä luopumaan. He harjoittavat pelkkää Hengestä kerskaamista, mutta varjossa on kuitenkin pelkkää, ei ainoastaan Kristuksen persoonan, vaan hänen sanansa ja sakramenttiensa kiroilemista, koska he sitä evankeliumin oppia, että meillä ilman omaa ansiotamme, ainoastaan Kristuksessa, on syntien anteeksiantamus, ja samoin Kristuksen käskyn ja asetuksen mukaista sakramentin käyttöä julkisesti kiroavat ja vääräoppisuudeksi parjaavat, sen tähden ihmistä tappaen. Mutta lopuksikaan paavilla ei meidän opissamme ole mitään muuta kirottavaa kuin Jeesus Kristus, joka on sen perustus ja pääsisällys hänen omassa sanassaan ja sakramenteissaan. Mitä muuta nuo toisetkaan joukkiot, esimerkiksi kasteenuusijat ja heidän kaltaisensa, tekevät, kuin häpäisevät ja pilkkaavat kastetta ja sakramenttia, jopa juuri sillä väitteellään, että ulkonainen sana ja sakramentti eivät hyödytä sielua, Henki sen yksin tekee—. Tätä vastaan saat uskosi vahvistumiseksi jälleen varmasti päätellä, että moiset paavin ynnä muut joukkiot eivät ole Kristuksen seurakunta, niinkuin he itse kerskuvat, vaan perkeleen tuomittu joukkio. Oikea seurakuntahan ei Kristuksen hurskaana seurakuntana totisesti voi Kristusta kirota eikä hänen sanaansa vainota. Älköön kukaan olko millänsäkään, vaikka paljon ja mahtavasti Kristuksesta kerskataan, niinkuin väärät apostolitkin kerskasivat itseään Kristuksen oikeiden apostolien opetuslapsiksi ja muutamat itse nähneensä Kristuksen. Varoittaahan Kristus itse meitä sellaisista, sanoessaan: Moni tulee ja tekee ihmeitä minun nimessäni (Matt. 24:24), ja samoin: Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan (Matt. 7:21).

Juuri sitä Paavalin lausuman toinen kohta: Kukaan ei voi sanoa: 'Jeesus olkoon Herra', paitsi Pyhässä Hengessä tarkoittaa. Jeesuksen Herraksi nimittäminen merkitsee itsensä palvelijaksi tunnustamista ja hänen lähettämänään eli hänen sanansa ja käskynsä saaneena ainoastaan hänen kunniansa etsimistä. Apostolihan puhuu tässä erikoisesti siitä virasta, joka saarnaa Kristusta ja tuo hänen käskynsä. Kun tällaista virkaa käytellään ja Kristukseen, Herrana, osoitetaan, siinä silloin on Pyhän Hengen saarna, vaikkakin sillä, joka virkaa käyttelee, omakohtaisesti ei olisikaan Pyhää Henkeä, sillä virka on välittömästi Pyhän Hengen. Ei tässä auta ulkokultaileminen eikä salamyhkäisyys. Tässä on toimittava suoraan ja rehellisesti, jos sinun on mieli olla varma siitä, että olet Kristuksen saarnaaja eli apostoli ja ilmoitat hänen sanaansa. Näin sinä et tee muutoin kuin Pyhän Hengen kautta.

Samoin ei sekään voi toteutua ilman Pyhää Henkeä, että kristitty, ken tahansa, toimessaan tai kutsumuksessaan täydellä todella nimittää Kristusta Herraksi, toisin sanoen, varmasti päättelee häntä siten palvelevansa. Kokeilkoon, ketä haluttaa, edes yhden päivän, aamusta ehtooseen! Voiko hän varmasti joka hetki sanoa kaikessa toiminnassaan olevansa Jumalan ja Kristuksen palvelija? Kysypä omalta sydämeltäsi silloin, kun saarnaat tai kuuntelet, kun kastat lasta tai olet kasteentodistajana tai kun kotona toimittelet elämänmuotosi ja kutsumuksesi töitä, onko sillä sellainen usko, joka epäröimättä, ei ulkokultaisuudesta tai tottumuksesta, voi kerskata siitä, ja vaikkapa tarpeen tullen kuollakin sen tähden, että sinä siten palvelet Kristusta ja niin tehdessäsi olet hänelle otollinen? Tämä kaikki, katso, on Kristuksen Herraksi nimittämistä. Useinhan sinä varmastikin tällä kohdalla usein tunnet sydämesi juuri sen vuoksi epäilevän ja arkailevan.

Paavilaisuudessa ollessamme meitä tästä estettiin, jopa sen kirotulla epävarmuusopilla peloiteltiin: kukaan ei muka voinut eikä saanut sanoa: Minä tiedän olevani Kristuksen palvelija, ja tekemiseni miellyttää häntä. Sitä paitsi me lihan ja veren puolesta olemme kovin heikkoja kerskausta säilyttämään. Tässä tarvitaan siis Pyhää Henkeä, järki ja oma sydämemme kun vastustaen huutavat: Voi, minä olen liian häijy ja ansioton, kuinka minä olisin niin pöyhkeä ja uskalias, että kerskaisin olevani Herran, Jeesuksen Kristuksen, palvelija! Oi, jospa olisin yhtä pyhä kuin pyhä Pietari, Paavali.

Itse olen monesti ihmetellyt pyhän Ambrosiuksen rohkeutta, hän kun kirjeissään tavallisesti nimittää itseään Jeesuksen Kristuksen palvelijaksi. Minä, näet, olin siinä käsityksessä, että meidän kaikkien täytyi olla niin suuressa pelossa, ettei kukaan, itse apostoleita lukuunottamatta, saanut sellaisesta kerskata. Mutta meidän kaikkienhan täytyy sanoa Kristukselle: Sinä olet minun Herrani, ja minä olen sinun palvelijasi, sillä minä uskon sinuun ja kaikkien uskollisten kanssa pidän sinua rakkaana sanassasi ja sakramenteissasi. Ellemme näin tunnusta, ei hänkään ole meitä kristityiksensä tunnustava. Ensimmäiseen käskyynkin on kirjoitettu: Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman — Matteuksen Evankeliumin 4. luku (10. jae). Siinä Kristus iankaikkisen autuuden menettämisen uhalla vaatii, että me häntä Herraksemme kerskaamme ja asetamme koko elämämme niin, että tiedämme siten häntä palvelevamme. Sen tähden pyhä Pietarikin, 1. Kirjeensä 4. luvussa (11. jakeessa) opettaa, että mitään, mitä kristikunnassa puhutaan tai tehdään, ei ole puhuttava tai tehtävä ikään kuin se olisi meidän omaa sanaamme tai tekoamme, vaan sen kaiken tulee vuotaa hänestä ja olla Jumalan sanaa ja tekemistä sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Tämän täytyy totisesti tapahtua Pyhän Hengen kautta.

Tässä kohdassa siis oikeat ja väärät kristityt eroavat toisistaan. Ulkokultaiset ja lahkohenget kerskailevat valtavasti Hengestä ja jumalallisesta virasta, mutta se, ettei sen takana ole mitään, todistuu sillä, etteivät he pysy siinä saarnassa, joka ylistää Kristusta, vaan ohjaavat ja viettelevät toisiin asioihin, jopa he tuomitsevat oikean opin ja Kristuksen uskon, niitä vainoten; se todistuu vielä silläkin, ettei heillä voi olla mitään todistusta eivätkä he voi saada ihmisiä vakuuttuneiksi siitä, että he itse tai ne, jotka heitä seuraavat, palvelevat Kristusta. Tästä kuulet pyhän Paavalin selvän sanan ja arvostelun: heillä ei ole ensinkään Pyhää Henkeä. Jo täten he ovat erotetut oikeasta seurakunnasta ja oikeista kristityistä. Hän siis kehoittaa varomaan sellaisia. Hän tahtoo koota kaikki kristityt yhteen, samaan uskoon, yhden Herran ja Hengen alaisuuteen. Ja sitten hän opettaa, kuinka näitä monenlaisia armolahjoja on yksimielisyydessä oikein käytettävä seurakunnan yhteiseksi palvelukseksi.


Teoksesta Kirkkopostilla, kolmas osa. (SLEY, 1944).
Rev. 2006-01-08