1Ko. 14:30

Martti Luther

jos jollekulle tykönä istuvalle ilmoitus tapahtuu, niin olkoon ensimmäinen ääneti

Tekstimme perusteella muutamat uskottelevat, että pyhä Paavali on antanut jokaiselle vapauden saarnata seurakunnassa ja haukkua varsinaista saarnaajaa. Tämän johdosta arvelevat luikkijat, että mihin kirkkoon he tulevatkin, niin heillä on valta ja oikeus tuomita saarnaajia ja saarnata toisin. Mutta tämä on suuri, suuri erehdys. Luikkijat eivät myöskään katso oikein tekstiin, vaan ottavat siitä, niinpä vispilöitsevät siihen mitä heidän mieleensä tulee. Pyhä Paavali puhuu mainitulla paikalla profeetoista, joiden tulee opettaa, eikä joukosta, joka kuuntelee, sillä profeetat ovat opettajia, joilla on saarnavirka kirkossa.

Kylläpä syntyisi perin kaunis komitea, jos kirkkoherra saarnaisi ja itse kullakin olisi oikeus keskeyttää hänet ja jankkailla hänen kanssansa. Sitten joku toinen taas keskeyttäisi nämä molemmat ja käskisi heidän vaieta, jonka perästä koko lauma voisi esiin rynnätä, kuin tynnyristä ammennetut, ja keskeyttää kaikki nämä kolme sekä velvoittaa tuon kolmannen vaitioloon, ja lopuksi naisetkin (sillä kuuluvathan nekin niihin jotka istuvat) tahtoisivat käyttää oikeuttansa ja käskeä miesten vaieta, ja samalla tavalla toinen nainen ensimmäistä jne. Oi mikä suloinen kirkkojärjestys, krouviseura ja markkinameno siitä syntyisi! Eikö sikapahnassa kävisi siivommin, kuin semmoisessa kirkossa? Mutta sokeat luikkijat eivät sitä ajattele, arvelevat tuossa paikassa, että he yksistään ovat ne jotka istuvat, eivätkä näe, että jokaisella niistä toisista täytyy olla sama oikeus kuin heillä ja että jokainen voisi käskeä heitäkin vaikenemaan, eivätkä tiedä itsekään mitä sanovat, mitä on istuminen tai puhuminen, tai mitä profeetta tai maallikko merkitsee tässä pyhän Paavalin paikassa.

Nyt lukekoon ken hyvänsä lieneekin koko tämän luvun, niin hän on selvästi huomaava, että pyhä Paavali siinä puhuu profetoimisesta, opettamisesta ja saarnaamisesta seurakunnassa eli kirkossa, ja ettei hän käske seurakunnan saarnata, vaan että hän on tekemisessä saarnaajien kanssa, jotka saarnaavat yhteiselle kansalle eli seurakunnalle: muuten hän ei kieltäisi naisia saarnaamasta, jotka myös ovat osa kristillistä seurakuntaa. Ja kuten teksti osoittaa, siinä on niin menetelty, että profeetat, nämä oikeat opettajat ja saarnaajat, ovat istuneet kirkossa väestön seassa, ja yksi tai kaksi on veisannut tai lukenut tekstin, niin kuin vielä meidänkin päivinämme suurina juhlina on ollut tapana.

Tämän tekstin jälkeen on joku profeetoista, jonka vuoro oli, puhunut ja sen selittänyt, niin kuin oli tavallista homilian suhteen roomalaisessa kirkossa. Tämän lopetettua on joku toinen saanut lisätä siihen jotakin, vahvistaa tai selventää sen sanomaa; kuten pyhä Jaakobkin (Apt. 15:13 ja sitä seuraavat) teki pyhän Pietarin puheen jälkeen, ja vahvisti ja selitti sen; ja kuten pyhä Paavali teki synagogissa, etenkin Pisidian Antiokiassa, josta Luukas sanoo, että sitten kuin laki oli luettu, olivat synagogan esimiehet antaneet Paavalinkin puhua (Apt. 13:14 ja sitä seuraavat). Paavali siis nousi seisomaan ja puhui, kuitenkin niin kuin lähetetty apostoli, vasta kun synagogan esimies oli häntä siihen kehottanut, eikä niin kuin luikkijoiden on tapana tehdä. Kuten hyvin voi nähdä, istuminen tarkoittaa ainoastaan kutsuttuja profeettoja eli saarnaajia, ja että se, jonka piti puhua, on noussut seisomaan tai jäänyt istumaan, asian tärkeyden mukaan. Profeetat ovat siis olleet ikään kuin kirkkoraati, jonka tuli opettaa Raamattua, sekä hallita ja pitää huolta seurakunnasta.

Ei voida suvaita, että outo luikkija tunkee hengelliseen neuvostoon, se on, saarnavirkaan, eli missä profeetat istuvat, eli että maallikko rohkenee kutsumattomana saarnata seurakunnassa. Se on oleva ja pysyvä profeetoille käskettynä, joiden tulee pitää opetusta vaarilla ja opettaa vuorottain sekä alati uskollisesti auttaa toisiaan, niin että, kuten pyhä Paavali sanoo, kaikki soveliaasti ja säädyllisesti tapahtuisi. Mutta kuinka voi mikään soveliaasti ja säädyllisesti tapahtua, siellä missä jokainen tunkee käskemättä toisen virkaan ja jokainen maallikko tahtoo nousta saarnaamaan kirkossa?

Sanalla sanoen, pyhä Paavali ei suvaitse mokomaa julkeutta ja vallattomuutta, että toinen rupeaa toisen virkaan, vaan itse kunkin tulee ottaa kutsumuksestaan ja käskystään vaarin ja sitä hoitaa. Muuten hän käyttäköön lahjaansa, opettakoon, veisatkoon, lukekoon, selittäköön, kun taitaa tehdä sen oikeudella ja syystä, kunnes tulee tyytyväiseksi ja saa kylläkseensä siitä. Mikäli Jumala tahtoo säädyllisen viran ja kutsumuksen järjestyksen ulkopuolella tai ohella panna jotakin alulle tai herättää jonkun profeettojen ohelle, niin sen Hän todistaa merkeillä ja töillä: niin kuin hän antoi aasin puhua ja nuhdella herraansa, profeetta Bileamia, 4Mo. 22:28. Ellei Hän sitä tee, niin meidän tulee pidätellä itsemme ja antaa asioiden pysyä säädyissä, viroissa ja käskyissä.

Sen tähden käyttää pyhä Paavalikin usein sanaa: seurakunta, tässä luvussa, tehdäksensä vissin erotuksen profeettojen ja kansan välillä. Profeetat puhuvat, kansa kuuntelee. Sillä niin sanoo hän, joka prohveteeraa, se seurakunnan parantaa (1Ko. 14:4). Ja taas: ahkeroitkaat seurakunnan parannukseksi, että teillä kyllä olis (1Ko. 14:12). Ketkä ovat nyt tässä ne, joiden tulee parantaa seurakuntaa? Eivätkö profeetat ja (kuten hän heitä nimittää) ne jotka kielillä puhuvat, se on: lukevat tai veisaavat tekstin, seurakunnan kuunnellessa? Ja profeettojen tulee selittää teksti, seurakunnan parannukseksi. Onhan tämä kyllin selvä asia, että hän käskee seurakunnalle kuulemisen ja parannuksen, mutta ei opetusta ja saarnavirkaa. Sittemmin tekee hän vielä selvemmän erotuksen ja kutsuu seurakuntaa oppimattomiksi maallikoiksi sanoessaan: Kun sinä hengessä siunaat kuinkas se, joka oppimattoman siassa on, pitää sinun kiitokseesi amen sanoman? Sillä hän ei ymmärrä mitäs sanot (1Ko. 14:16). Tässä on taas erotus tehty saarnaajan ja oppimattoman (maallikon) välillä. Mutta tarvitseeko tästä enemmälti puhua? Teksti on selvänä edessämme, ja järkikin sanoo, ettei ole toisen virkaan rupeamista, sillä näin sanoo pyhä Paavali: Prohveetat puhukaan itse toisena eli itse kolmantena ja ne muut toimitkaan jne. (1Ko. 14:29). Eihän tämä sanottu koske muita kuin profeettoja, joiden tulee puhua, ensin yksi, sitten toinen, ja muiden tulee sitä tuomita. Mitä tässä muilla tarkoitetaan? Tarkoitetaanko niillä väestöä? Ei suinkaan, vaan niillä tarkoitetaan muita profeettoja, joiden tulee olla avullisina kirkossa saarnattaessa ja seurakuntaa parantaessa; näiden tulee tuomita ja olla avullisina katsottaessa, että oikein saarnataan. Jos niin käy, että yksi profeetoista eli saarnaajista osaa paremmin kohdan, niin ensimmäisen tulee antaa neuvoa itseänsä ja sanoa: Niin, sinä olet oikeassa, olet sen paremmin ymmärtänyt: kuten käy maallisissakin asioissa, että toinen tunnustaa toisen olevan oikeassa, niin tulee toisen antaa toiselle myöten näissäkin asioissa.

Vaikka nyt tämä tapa on jäänyt pois, että profetoidaan, eli että saarnaajat istuvat kirkossa ja puhuvat toinen toisensa jälkeen (miten pyhä Paavali tässä sanoo), niin on kumminkin vähäinen vivahdus siitä jäljellä, nimittäin siinä, että kuorissa veisataan vuorotellen ja luetaan seurakunnalle toinen jakso toisensa perästä, jonka jälkeen veisataan joku antiphonia, hymnus tai responsorium. Ja jos toinen opettaja selittäisi toisen lukeman jakson, ja toinen selittäisi samaisen eli saarnaisi siitä, niin tämä juuri olisi oikea opettamisen laatu kirkossa, josta pyhä Paavali puhuu. Sillä silloin yksi veisaisi tai lukisi kielillä, toinen selittäisi tai kääntäisi samaisen, kolmas selittäisi sen, toinen taas vahvistaisi tai parantaisi sen Raamatun lauseilla ja esimerkeillä, niin kuin tekivät pyhä Jaakob (Apt. 15) ja pyhä Paavali (Apt. 13). Ja olisihan tämä parempi, kuin että vaan luetaan tai veisataan paljas lukujakso latinan kielellä, tuntemattomalla kielellä, kuten nunnat lukevat Psalttaria. Vaikkei pyhä Paavali kiroa tällaista kielillä puhumista, ei hän myöskään ylistä eikä käske sitä kirkossa käytettäväksi ilman selitystä.

Mutta siihen en tahdo kehottaa, että tämä jälleen otettaisiin tavaksi poistamalla saarnatuoli, vaan sen tahdon estää, sillä ihmiset ovat nykyaikana kovin hurjia ja tyhmänrohkeita, ja kirkkoherran, saarnaajan ja kappalaisen välille voisi joku perkele pesiintyä, niin että toinen tahtoisi olla toistansa enempi, ja ne pureskelisivat ja raatelisivat toisiaan ja jokainen tahtoisi olla paras. Sen tähden on parempi että saarnatuoli pidetään; sillä sen avulla kaikki tapahtuu, kuten pyhä Paavali neuvoo, soveliaasti. Ja sekin on hyvää, että saarnaajat jossakin pitäjässä tai kirkkokunnassa saarnaavat kukin päivänään ja, jos niin hyväksi näkevät, nyt tässä nyt toisessa paikassa, sekä että toinen aamu- tai iltapäivällä selittää mitä toinen on lukenut tai veisannut aamu- tai puolipäiväkirkossa, kuten siellä täällä tehdään evankeliumin ja epistolan suhteen. Sillä ei pyhä Paavali vaadi välttämättömästi samaa tapaa noudatettavaksi; mutta sen hän vaatii, että kaikki soveliaasti ja säädyllisesti tapahtuisi, ja esittää tämän tavan esimerkkinä. Apostolien aikana ei ollut vaikeaa soveltaa tätä istuvan profeetan käytäntöä, se kun oli ollut vanhana, lakkaamattomana tapana sävyisässä, sivistyneessä kansassa ja käytettynä aina Mooseksesta asti. Mutta eipä olisikaan niin helppo saada sitä yleiseksi nykyaikana, hurjien, sivistymättömien ja röyhkeiden ihmisten keskellä. Levottoman kansamme takia saarnaamistapamme on siis enemmän paikallaan, kuin edellinen, joten siinä on meidän nyt pysyttävä.

Tämä olkoon nyt sanottuna pyhän Paavalin sanoista. Ja lyhyesti: luikkijat ja nurkkasaarnaajat ovat perkeleen apostoleja, joista pyhä Paavali joka paikassa valittaa, että ne ovat niitä, jotka huoneesta huoneeseen juoksevat 2Ti. 3:6, jotka koko huoneet kääntävät pois Ti. 1:11, aina oppivaiset 2Ti. 3:7, eivätkä ymmärrä mitä puhuvat eli päättävät 1Ti. 1:7. Sen tähden varoitan ja neuvon hengellistä virkaa, varoitan ja neuvon maallista virkaa, varoitan kaikkia, jotka tahtovat tulla kristityiksi ja alamaisiksi kutsutuiksi, että oltakoon varuillaan heitä vastaan, älköönkä heitä kuunneltako.


Osmo Saarikummun lyhennys ja modernisointi teoksesta Kaksi kirjettä: toinen luikkijoista ja nurkkasaarnaajista ja toinen lain hylkääjiä vastaan. (Oulu 1877).
Rev. 2005-01-03